Kemijärvellä on todettu kaksi uutta koronavirustartuntaa perjantaina.
– Virukselle altistuneita arviolta on noin 150. Vielä ei ole ihan varmaa, menevätkö he kaikki karanteeniin, palvelualuejohtaja Juha Narkilahti Kemijärven kaupungilta sanoo.
Narkilahden mukaan tartuntojen alkuperä ei ole vielä selvillä.
Hillatien koulun 7.–9. luokkien oppilaat ovat voineet altistua virukselle ja heidät asetetaan karanteeniin ja oppilaat siirtyvät etäopetukseen. Myös osa koulun henkilökunnasta asetetaan karanteeniin. Karanteenit kestävät 31. maaliskuuta saakka.
Kaupungilta kerrotaan, että lukion ensimmäisen ja toisen vuositason opiskelijoita ei aseteta karanteeniin, mutta he siirtyvät etäopetukseen maaliskuun loppuun saakka.
Ylioppilaskirjoitukset jatkuvat Kemijärvellä normaalisti.
Osa Särkelän päiväkodin väestä karanteeniin
Myös Särkelän päiväkodilla on tapahtunut altistuminen, jonka seurauksena osa päiväkodin lapsista ja henkilökunnasta asetetaan karanteeniin 1. huhtikuuta saakka.
Henkilöt, jotka ovat olleet Kemijärven Tokmannilla lauantaina 13. maaliskuuta kello 16–1630, ovat voineet altistua koronavirukselle. Tuolloin kaupassa olleita henkilöitä kehotetaan käymään koronatestissä pienimmissäkin oireissa.
Kemijärven kaupungin mukaan altistuneisiin ollaan yhteydessä perjantain ja lauantain aikana.
Lue uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta tästä artikkelista.