Sairaalahoitoa tarvitsevien koronaviruspotilaiden määrä on noussut Etelä-Karjalassa.

Keskussairaalassa on hoidettavana nyt 11 koronapotilasta, mikä on suurin määrä koko koronaviruspandemian aikana tähän mennessä.

Sairaanhoitopiirit eivät julkista tietoja siitä, millaista hoitoa potilaat tarvitsevat. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan koko maassa on teho-osastoilla 55 koronapotilasta.

Erikoissairaanhoidon osastoilla koronapotilaita on valtakunnallisesti yhteensä 141 ja perusterveydenhuollon osastoilla 75.

Potilasmäärä kasvanee ensi viikolla

Sairaalahoidon tarpeen ennakoidaan Etelä-Karjalassa edelleen kasvavan. Kuluvan viikon maanantain ja perjantai-iltapäivän välillä oli todettu jo yhteensä 102 koronatartuntaa.

– Tämän viikon iso tartuntaluku tarkoittaa sitä, että sairaalassa on todennäköisesti yhä enemmän potilaita ensi viikolla, sanoo terveys- ja vanhustenpalvelujen johtaja Tuula Karhula Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotesta.

Hänen mukaansa sairaalahoitoa tarvitsee noin yksi 20:stä koronavirustartunnan saaneesta. Hoidontarve alkaa yleensä noin viikon viiveellä.

Kiireettömiä leikkausia voidaan joutua perumaan

Eksoten mukaan sairaalapaikat saadaan riittämään kaikille koronapotilaille. Ilman muun hoidon supistamista se ei todennäköisesti kuitenkaan onnistu.

– On hyvin todennäköistä, että ensi viikolla joudumme jo joitakin ei-kiireellisiä leikkauksia perumaan. Tällä hetkellä olemme välttyneet perumisilta, mutta veitsenterällä olemme, Karhula sanoo.

Vastaavia peruutuksia tehtiin Etelä-Karjalassa myös viime keväänä. Tuolloin sairaalahoitoa tarvitsevia koronapotilaita oli vähemmän kuin nyt, mutta toisaalta myös koronapotilaiden hoidosta tiedettiin vähemmän.

– Hyvä puoli tässä on se, että koronaa on opittu jonkin verran paremmin hoitamaan. Pystytään lääkitsemään kortisonilla ja estämään verisuonitukoksia, Karhula sanoo.

Muutaman tartunnan kokonaisuuksia

Ylilääkäri Sami Raasakan mukaan viimeisimpänä todettujen tartuntojen jäljitys on vielä kesken, mutta tartuntoja on saatu vaihtelevasti eri tilanteissa.

– Merkittävä osa on perhetartuntoja ja lähipiirissä levinneitä tartuntoja, joissa on selkeää, että joku on tartunnan saanut ja tuonut sen kotiin, Raasakka kertoo.

Tartuntoja on todettu myös esimerkiksi yksittäisillä työpaikoilla. Raasakan mukaan kyse ei ole suurista tartuntaryppäistä, vaan ilmi on tullut useita muutaman tartunnan kokonaisuuksia.

Lue myös: SaiPan liigajoukkueen pelaajalla koronatartunta

Koulualtistumisista isoja karanteeneja

Perjantaina on uutisoitu myös koulualtistumisista Taipalsaaren kirkonkylän koulussa ja Lappeenrannan Voisalmen koulussa ja Lönnrotin koulussa.

Raasakan mukaan koulualtistumiset kertovat koronaviruksen yleisyydestä ja toisaalta myös siitä, että tartunnat leviävät perheissä aiempaa herkemmin ja tarttuvat myös lapsiin.

– Koulualtistuksia tulee, kun lapsi saa perheessä tartunnan, jonka sitten tietämättään vie kouluun.

Koulualtistukset johtavat usein laajoihin karanteeneihin: karanteeniin määrätään tavallisesti koko opetusryhmä ja sen kanssa tekemisissä olleet aikuiset. Koulusta saadut koronatartunnat ovat kuitenkin harvinaisia.

– Meillä ei taida olla Etelä-Karjalassa toistaiseksi yhtään koulualtistukseen liittyvää jatkotartuntaa. Siinä mielessä voidaan sanoa, että olisi poikkeuksellista, jos koulukontaktista saisi tartunnan, Raasakka sanoo.

Työntekijöitä etsitään

Siinä missä kiireettömien leikkausten siirtämistä vasta suunnitellaan, avoterveydenhuollon puolella koronavirustilanne näkyy Etelä-Karjalassa jo nyt.

Esimerkiksi hoitajan vastaanottoaikaa hyvinvointiasemalla voi joutua odottamaan tavallista pidempään, sillä koronanäytteenotto, puhelinpalvelu ja rokotukset vievät työaikaa kiireettömältä hoidolta.

– Jos tilanne vielä hankaloituu, tulemme tarvitsemaan esimerkiksi rokotustaitoisia hoitajia yhä enemmän opiskelu- ja neuvolaterveydenhuollosta, Karhula kertoo.

Esimerkiksi hanke- ja projektitöissä olevia hoitajia on jo siirretty koronatilanteen takia töihin kentälle. Keskiviikkona Eksote tiedotti myös rekrytoivansa lisää sijaisia. Karhulan mukaan hakemuksia on saatu jonkin verran.

Tarvetta on erityisesti rokotustaitoisille hoitajille, sillä tämänhetkisen tiedon mukaan maakuntaan saadaan huhti-toukokuussa nykyistä suurempi määrä koronarokotteita.

– Käymme keskustelua myös työterveyshuoltojen kanssa. He ovat mielellään mukana tässä urakassa, joten uskon, että selviämme rokotuksista, Karhula sanoo.

"Yritetään nyt malttaa ja jaksaa"

Kaikille eteläkarjalaisille Tuula Karhula lähettää tutut terveiset.

– Yritetään nyt malttaa ja jaksaa. Valoa on näkyvissä kesän myötä, mutta nyt pitäisi malttaa ja välttää niitä ei-välttämättömiä lähikontakteja.

Jokaisen eteläkarjalaisen vastuuta painottaa myös Sami Raasakka.

– Näyttää siltä, että tämän viikon tartuntaluvut tulevat olemaan vähintään puolitoistakertaiset viime viikkoon nähden, joka oli meidän ennätysviikko. Tartuntojen lisääntymisvauhti on tällä hetkellä hurjaa. Nyt olisi korkea aika ihmisten ymmärtää se, että on ihmisistä kiinni, miten tästä selvitään.

Lue myös: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Etelä-Karjalassa