Pitkä matka kotiin

Korona vaikeuttaa myös lemmikkien liikkumista rajan yli. Ruotsiin muuttava Glittra-koiranpentu pääsi uuteen kotiinsa, kiitos avuliaiden ihmisten.

Australianpaimenkoira Glittra on löytänyt uuden kodin Ruotsista. Matka on kuitenkin tyssätä korona-ajan rajavalvontaan.

Kasvattaja tai ostaja eivät voi ylittää rajaa ilman karanteenia, eikä koiran haluta matkustavan yksinkään.

Niinpä kasvattaja Hanna-Mari Laitala ajaa kotoa Kannuksesta 400 kilometriä Tornioon.

Yö vietetetään hotellissa.

Ostaja, itsekin koiria kasvattava Monica Henriksson tulee Haaparannalle vastaan yli tuhannen kilometrin päästä.

Apu rajanylitykseen löytyy somesta. Rajaseudulla lemmikkialalla toimiva yrittäjäpariskunta Mirva ja Marko Salmela ilmoittautuu avunpyynnön nähtyään kuriiriksi.

Glittran tarina ei ole ainutlaatuinen. Monia astutusmatkoja ulkomaille on jäänyt tekemättä ja ennen pandemiaa varattujen koiranpentujen kuljetukseen on tarvittu paljon apukäsiä.

Koronan takia myös kansainvälisiä koiratapahtumia on peruttu tai siirretty.

Kennelliiton mukaan ulkomailta tuotuja koiria rekisteröitiin viime vuonna noin 2400, yli 200 edellisvuotta vähemmän.

Myös vienti väheni, vaikka pentujen rekisteröintimäärä kokonaisuudessaan kasvoi.

Kansainvälistä koiravientiä ja -tuontia tehdään pääosin jalostustarkoituksessa. Ilman koiravaihtoa rotukoirien terveyttä uhkaisi sisäsiittoisuus.

Glittran vienti Ruotsiin vaati normaalien rokotusten ja passin lisäksi ison nipun paperitöitä sekä varmistussoitot Suomen ja Ruotsin rajavalvojille, että siirto tapahtuu laillisesti.

Kun kuriirit ovat saaneet Glittran kuljetettua rajan yli, on aika lähteä pitkälle kotimatkalle uuden omistajan Monica Henrikssonin kanssa.

Nyt 15-viikkoisella, rohkealla Glittralla on edessään lupaava ura harrastus- ja jalostuskoirana Etelä-Ruotsissa.

Tekijät Teksti:Laura Valta Kuvat:Antti Heikinmatti, Hanna-Mari Laitala, Monica HenrikssonJulkaistu 22.3.2021 5:57