Lasten ja nuorten koronatartuntojen määrä on ollut kasvussa erityisesti pääkaupunkiseudulla.

Lasten infektiotautien erikoislääkäri, professori Harri Saxén Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä kuitenkin kannattaa paluuta lähiopetukseen.

–Koulujen sulkeminen ei ole tehokas konsti vähentää tartuntoja. Tämä on todettu kaikkialla maailmassa ja kaikkialla sitä pidetään viimeisenä keinona, Saxén sanoi Ylen aamussa.

Lasten ja nuorten tartuntojen määrän kasvu johtuu Saxénin mukaan osittain siitä, että tartunnat ovat lisääntyneet koko väestön keskuudessa. Osittain syynä on huoli uudesta virusmuunnoksesta, joka on lisännyt testaamista myös nuorten ja lasten keskuudessa.

Saxénin mukaan kolmasosa positiivisen koronanäytteen antaneista lapsista ja nuorista on ollut oireettomia.

Lasten sairastamat vakavat virusinfektiot eivät kuitenkaan ole HUSin alueella lisääntyneet. Myöskään opettajien tai päiväkotihoitajien keskuudessa tartunnat eivät ole selvässä kasvussa, mikä kertoo Saxénin mukaan siitä, että leviämisen ongelmat ovat jossain muualla kuin kouluissa.

Eniten tartuntoja epidemia-aikana on tilastoitu 20–29-vuotiaiden keskuudessa. Lasten ja nuorten osuus koronavirustartunnoista on siis tilastollisesti katsottuna pieni, ja kouluissa ilmenee vain vähän tartuntoja. Terveysviranomaisten mukaan koulujen tartutaketjuissa tartuttajana on useinmiten ollut aikuinen.

Syytä siihen, miksi koronavirus näyttää leviävän lasten ja nuorten keskuudessa hitaammin ei tiedetä.

Pirkanmaalla tutkittiin lasten koronatartuntoja

Tampereen yliopistollisen sairaalan infektioyksikön osastonylilääkäri Jaana Syrjäsen mukaan Pirkanmaalla syksyllä tehdystä seurantatutkimuksesta selvisi, että tartuntoja ilmeni kouluissa ja lasten harrastustoiminnassa vain vähän.

–Lasten rooli viruksen leviämisessä meidän aineistossa syksyllä oli hyvin vähäinen, mutta tilanne on nyt hiukan muuttunut ja heidän osuus tartunnan lähteenä vastaa nyt heidän osuuttaan meidän väestöstä.

Suurin tartunnan lähde ovat edelleen työikäiset 20–59-vuotiaat. Heidän osuutensa tartunnanlähteenä on huomattavasti korkeampi kuin heidän osuutensa väestössä.

Silti Pirkanmaalla laitettiin tällä viikolla tauolle kaikki lasten ryhmäharrastukset kolmeksi viikoksi. Syrjäsen mukaan lasten ryhmäharrastuksissa on huomattu, että lasten levittämät tartunnat ovat vähäiset. Osassa tapauksista tartunnan lähde on ollut aikuinen.

–Meidän mielestä koulunkäynti lähiopetuksessa on lasten ja nuorten ensisijainen oikeus. Halusimme tällä tavalla rauhoittaa tilannetta, Syrjänen sanoo.

TAYSin osastonläääkärin mukaan etäopetuksen aikana lasten ja nuorten tartuntamäärät eivät ole merkittävästi vähentyneet. Puolet lapsista ja nuorista saa tartuntansa kotona vanhemmiltaan ja kolmasosa 10–19-vuotiaiden tartunnoista on tullut sisätiloissa tapahtuneista ryhmäharrastuksista.

Syrjänen kannattaa laajaa lähiopetukseen palaamista. Hän toteaa, että esimerkiksi kasvomaskien käyttö vähentää huomattavasti altistumisriskiä ja lukioissa on nyt väljempää, koska abiturientit ovat lähteneet.

Syrjänen myös muistuttaa, että ammatillisessa koulutuksessa olevat nuoret eivät voi oppia ammattiaan etänä, eikä monessa ammattikoulun valmistamassa ammattissakaan tehdä etätöitä.

–Nyt olisi hyvä oppia turvallisia tapoja tehdä töitä. Nimittäin tälle ikäluokalle tämä ei tule olemaan todennäköisesti heidän työurallaan viimeiseksi jäävä hengitystieinfektiopandemia, Syjänen sanoo

TAYSin Syrjänen ja HUSin Saxén myös vetoavat siihen, että nuorille koronavuosi on ollut pitkä aika. Jos lapset ja nuoret eivät saa nähdä kavereitaan koulussa, jossa fyysisiä kontakteja voidaan kontrolloida maskien ja aikuisten valvonnan avulla, lapset todennäköisesti näkevät kavereitaan kouluaikojen ulkopuolella. Silloin tartuntoja tapahtuu edelleen, mutta jäljitystyö vaikeutuu.