Kuntayhtymä Essote tiedottaa, että sen koronarokotemääriin on odotettavissa kasvua.
Ennakkotietojen mukaan rokotemäärät kasvavat huomattavasti ensi viikosta lähtien. Osan rokotteista kerrotaan menevän ajankohdasta lähtien myös toisen annoksen rokotuksiin.
– Sen jälkeenkin rokotteita odotamme viikoittain nykyistä enemmän ja avaamme lisää rokotusaikoja. Tällä hetkellä uudet ajat menevät seniorikansalaisille, Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström kertoo.
Tällä hetkellä kuntayhtymä rokottaa vuonna 1945 ja sitä ennen syntyneitä. Yli 70-vuotiaiden rokotusajavaraus aukeaa kuntayhtymän mukaan ensi viikon maanantaina.
Essoteen tulee kaikkia kolmea Suomessa käytössä olevaa rokotetyyppiä. Asiakkaat eivät itse voi valita, mitä rokotetta saavat. Kunkin rokoteannos määräytyy saatavilla olevan rokotteen mukaan.
Kuntayhtymä Essoten mukaan ensimmäisen rokotepistoksen on saanut nyt noin 14 831 henkilöä, mikä on noin 18,3 prosenttia alueen yli 16-vuotiaista.
Itä-Savon sairaanhoitopiiristä kerrotaan, että heillä ei ole tiedossa rokotemääriin kasvua.
Alkuviikosta Sosterista tiedotettiin, että sen alueella on annettu 7960 koronavirusrokotetta. Luku sisältää tehosterokotteet.
Sosterissa THL:n uuden ohjeistuksen mukaan rokottamisessa keskitytään iäkkäiden rokottamiseen ja riskiryhmien rokottaminen on tauolla. Sairaanhoitopiirissä parhaillaan rokotetaan tänä vuonna 75 vuotta täyttäviä ja tätä vanhempia.