Sosiaali- ja peruspalvelukuntayhtymä Soiten alueella torstai oli jo viides peräkkäinen nollapäivä koronatartunnoissa.
Myös tartuntojen ilmaantuvuusluku jatkaa laskuaan. Tällä hetkellä koronaviruksen ilmaantuvuus on 15,4 tartuntaa 100 000 asukasta kohti kahdessa viikossa. Eli maakunnan tautitilanne jatkuu rauhallisena.
Kaikkiaan pandemian aikana alueella on todettu 236 tartuntaa. Kaikki viimeaikaiset tartuntojen lähteet on pystytty jäljittämään.
Yhtään koronapotilasta ei ole sairaalahoidossa.
Soiten alueella koronavirusrokotukset painottuvat ikäihmisiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksen mukaisesti.
Myös puhelinajanvaraus on porrastettu niin, että aikoja rokotuksiin annetaan ensimmäisen tunnin aikana vain yli 70-vuotiaille. Ajanvaraus rokotuksiin avautuu jälleen ensi tiistaina eli 23.3. klo 12. Heti kello 12–13 aikoja on jaossa vain yli 70-vuotiaille.
Kello 13 eteenpäin aikoja annetaan kaikille yli 70-vuotiaille sekä riskiryhmään 1 kuuluville 16–69-vuotiaille.
Ajanvarauksen voi tehdä numerossa 06 828 7488 tai netissä Omahoito-palvelussa osoitteessa https://soite.terveytesi.fi
Sairaanhoitopiiristä muistutetaan myös, että riskiryhmään kuuluvien on varauduttava todistamaan taustansa rokotuspaikalla, esimerkiksi näyttämällä Kela-korttia tai kopio epikriisistä tai reseptistä.