Koronatilanne jatkuu vaikeana Pirkanmaalla. Torstaina kerrottiin 47 uudesta tartunnasta. Keskiviikon luku oli 45.
Pirkanmaalaiset ovat käyneet aktiivisesti testeissä.
Fimlab tutki alueella TAYSin twiitin mukaan huikeat 1 911 näytettä.
Yhteensä todettuja tartuntoja on 3 429.
200 Tampereella kouluista karanteenissa
Tampereen kaupunki muuttaa tiedotuslinjaansa ja alkaa julkaista varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen päiväkohtaiset karanteenit verkkosivuillaan. Tietojen julkaisemisen toivotaan tuovan lisätietoa epidemian tilannekuvaan.
Tähän asti varhaiskasvatuksessa tapahtuneista karanteeneista on viestitty huoltajille Päikky-viesteillä. Esiopetuksen ja koulujen osalta huoltajat on informoitu Wilma-viesteillä.
Nyt Tampereella varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen karanteenissa yhdessä päiväkodissa on 23 lasta ja 6 henkilökuntaan kuuluvaa.
Perusopetuksen karanteenissa yhdeksässä koulussa on 201 oppilasta ja 6 henkilökuntaan kuuluvaa. Kaikkiin asianosaisiin on otettu yhteyttä.
Tampereella kunnallisessa varhaiskasvatuksessa on 6 673 lasta, esiopetuksessa 2 037 ja perusopetuksessa 18 200.
Yläkoulut ja toinen aste ovat vielä ainakin ensi viikon etäopetuksessa.
Tampereen kaupunki ei yksilöi aina, missä koulussa tai päiväkodissa tartunnat ovat päinvastoin kuin moni muu kunta Pirkanmaalla. Kaupunki perustelee tätä henkilöiden yksityisyydensuojalla.
Laajemmista karanteeneista julkaistaan myös koulukohtaiset tiedotteet.