Koronavirusrokotteen ensimmäisen annoksen on saanut reilut 12 prosenttia suomalaisista. Suomessa yli 80-vuotiaista on nyt rokotettu lähes 80 prosenttia.
Rokotekattavuus vaihtelee kuitenkin maakunnan sisälläkin kunnittain selvästi. Tosin tiedot tilastoon tulevat THL:ltä ja niissä saattaa olla paikkakuntakohtaistakin viivettä.
Esimerkiksi Vaasan sairaanhoitopiirissä Kaskisissa rokotteen on saanut jo yli 26 prosenttia kuntalaisista, kun taas Laihialla rokotettujen osuus on vielä reilussa kymmenessä prosentissa.
Kaikkiaan Vaasan sairaanhoitopiirissä rokotettuja on reilu 14 prosenttia.
– Yksi jakoperusteista rokotteiden jaossa on ollut se, että niitä on jaettu huomioiden kunnassa asuva ikääntyneen väestön ja riskiryhmäläisten määrät, Laihian tulosaluejohtaja-ylihoitaja Tarja Koukkunen selvittää.
Koukkusen mukaan yleiskuva rokotteiden suhteen on Laihialla joka tapauksessa hyvä. Vanhimmassa ikäryhmässä on lähes kaikki halukkaat saaneet ensimmäisen rokotteen, samoin kotipalvelun ja kotisairaanhoidon piirissä olevat ikäihmiset.
– Myös vammaispalvelussa rokotteen haluavat asiakkaat on ensimmäisen rokoteannoksen saaneet. Rokotuksia on myös aloitettu ensimmäiseen riskiryhmään kuuluvien alle 80-vuotiaiden ryhmässä, Koukkunen lisää.
Klikkaa alla olevasta grafiikasta sairaanhoitopiirin nimen edessä olevaa nuolinäppäintä. Näin saat näkyviin sairaanhoitopiirin alueella olevat kunnat.
Keski-Pohjanmaa kärkiseitsikossa rokotuksissa
Keski-Pohjanmaa on koko maan rokotetilastossa seitsemäs, kun verrataan rokotettujen määrää alueen asukaslukuun. Keskipohjalaisista 14 prosenttia on saanut ensimmäisen koronapiikin. Koko maan kärjessä on Itä-Savo noin 17 prosentilla.
Halsua keikkuu koronarokotetilaston ykkösenä Keski-Pohjanmaalla. Kuntalaisista on väkimäärään suhteutettuna rokotettu lähes 20 prosenttia.
Kakkosena ovat lestijärviset miltei 17 prosentilla. Myös Keski-Pohjanmaalla rokotekattavuus vaihtelee suuresti. Esimerkiksi Perhossa rokotteen on saanut vain reilut 11 prosenttia kuntalaisista, kun taas Kokkolassa lähes 14 prosenttia.
Soiten palvelualuejohtaja Jukka Aron mukaan kuntakohtaiset erot johtuvat siitä, että rokotteet jaetaan kuntalaisille ikärakenteen mukaisesti.
– Mitä enemmän on vanhusväestöä, sitä enemmän rokotteita. Lisäksi eroja selittää se, että pistäminen etenee eri tahtiin kunnissa. Halsuan korkeaa rokotekattavuutta selittää iso vanhusväestöä.
Vapaita rokoteaikoja ei ole jatkuvasti saatavilla Keski-Pohjanmaalla. Tällä hetkellä kaikki yli 70-vuotiaiden rokotusajat on varattu. Ainoastaan peruutusaikoja on mahdollista saada sähköisen ajanvarauksen kautta saada. Alle 70-vuotiaiden riskiryhmä 1:een kuuluviin rokotuksiin on vielä vapaita aikoja
Pienen paikkakunnan vahvuus on joustavuus
Pohjanmaalla rokotetilastojen kärkipäässä ovat Kaskisen lisäksi muun muassa Närpiö, Maalahti ja Kristiinankaupunki.
Terveydenhoitaja Tuula Sandberg Selkämeren Terveydestä epäilee, että pienen paikkakunnan etu on joustavuudessa.
– Neuvolan henkilökunta, kotihoito ja palveluasumisen henkilökunta rokottaa vuosittain influenssarokotukset, joten tällä sapluunalla on toteutettu myös tämä koronarokotus. Tämän homman me osaamme, Sandberg tiivistää.
Rokotteiden hidas saatavuus on tuottanut Kristiinankaupungissakin ongelmansa.
– Olisimme olleet valmiit nopeampaan ja lyhytkestoisempaan tahtiin. Nyt rokotustoiminta jatkuu koko kevään ja se vie resurssia normaali työstä. Henkilökunta alkaa väsyä. Lisätyövoimaa on palkattu tämän hetkiseen tarpeeseen.
Sandberg kehuu, että Vaasan keskussairaalan alueellinen rokotustyöryhmä on toiminut hyvin. Rokotteita on jaettu tasapuolisesti, huomioiden laskennassa näin alussa ikäihmisten määrä. Aina viikon loppupuolella on jo tiedossa seuraavalla viikolla tuleva rokotemäärä.
Kristiinankaupungissa rokotusvuoroon kuuluvat ovat saaneet soittaa ja ilmoittaa halukkuutensa rokotuksiin. Näin soittajat on kirjattu jonokirjaan.
– Puhelinvastaajamme soittavat heille takasin ja antavat ajan rokotukseen sitä mukaan, miten rokotteita tulee kuntaamme. Tämä on osoittautunut hyväksi systeemiksi, koska muutoksia rokotustoimintaa tulee tiheään tahtiin.
Suuri muutoksien määrä ja epätietoisuus tulevasta näyttävät korostavan pienen kunnan joustavuuden etuja.
– Rokotustoiminnan jatko mietityttää meitä, kuten varmaan kaikkia muitakin, Sandberg myöntää.
Asukasluku määrittää, tilastot jälkijunassa
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on rokotettu 12 prosenttia väestöstä.
Seinäjoen johtavan ylilääkäri Tiina Perän mukaan kukin kunta saa rokotteita asukasluvun mukaan, joten kokonaisprosenttien pitäisi olla aika lähellä toisiaan.
– Toki rokotukset järjestetään hiukan eri tavalla: jossakin on isoja rokotuspäiviä ja jossakin rokotetaan vähän joka päivä, minkä vuoksi vaihtelua voi olla riippuen milloin tilastot otetaan. Rokotusjärjestyksessä noudatetaan THL:n ohjeita, Perä korostaa.
Perä lisää, että THL:n rokotustilastot eivät ole olleet ajantasalla, koska rokotustietojen siirtymisessä rekisteriin on ollut katkos.
– Esimerkiksi Seinäjoen rokotustiedot viime ja tältä viikolta eivät ole heti siirtyneet rekisteriin. Tietohallintoasiantuntijat sairaanhoitopiirissä selvittävät ongelmaa. Ilmeisesti vastaavaa pulmaa on ympäri Suomea.
Rokotekattavuus suurinta Karijoella
Etelä-Pohjanmaalla rokotekattavuus on tilastojen valossa suurin 19 prosentin Karijoella ja pienintä Kauhajoella, kahdeksan ja puoli prosenttia.
Vaikka Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä LLKY:ssä (Kauhajoki, Teuva, Isojoki ja Karijoki) toimitaan yhtenä alueena, on silti Karijoen rokotekattavuus selvästi Kauhajokea korkeampi.
– Haaste on se, että Etelä-Pohjanmaa on saanut kansallisesti vähemmän rokotteita. Siihen on jo puututtu, terveyspalvelujohtaja Kirsti Kähärä summa.
Kähärän toteaa, että tällä hetkellä rokotusten painopisteenä ovat 70 vuotta tänä vuonna täyttävät ja sitä vanhemmat.
– He voivat varata aikoja sitä mukaa kuin rokotteita tulee. Käytössä on sekä takaisinsoittojärjestelmä että Hyviksen kautta sähköinen ajanvaraus.
Eroihin vaikuttaa Kähärän mukaan siis eniten ikärakenne.
– Myös se vaikuttaa, missä kiireellisessä sote-korona-työssä olevaa henkilöstöä asuu. Kuntayhtymän sisällä myös väestön aktiivisuus vaikuttaa, kuinka aikoja varataan.
Järvi-Pohjanmaalla tilattu kaikki mahdolliset rokotteet
Järvi-Pohjanmaan kunnat Alajärvi, Vimpeli ja Lappajärvi ovat Etelä-Pohjanmaan rokotuslistauksessa kärkipäässä. Vt. peruspalvelujohtaja Jaakko Anttila ei osaa varmasti sanoa, miksi he erottuvat naapurikunnista edukseen.
– Olemme kyllä pistäneet merkille, että meidän kuntiemme asukkaita on kyllä saatu tilastojen mukaan määrällisesti hyvin rokottettua.
Anttila pohtii, että Järvi-Pohjanmaalle on ainakin tilattu kaikki mahdolliset rokotteet, jotka on on ollut mahdollista saada.
– En sitten tiedä, onko sitten joku kunta perässä omasta annosmäärästään. Me olemme rokottaneet juuri niin paljon kuin on saanut rokotteita tilata. Sairaala-apteekki, joka rokotteet jakaa, aina ilmoittaa, kuinka paljon on tilattavissa ja sen mukaan olemme tilanneet.
Anttila myös miettii, että pienimmillä alueilla väestörakenne on erilainen, kun vanhempaa väestöä on verrattain enemmän.
Myös rokotteiden kirjaamisessa saattaa olla paikkakuntakohtaisia eroja.
– Jollain paikkakunnalla voi olla viivettä kirjaamisessa. Meillä on paljon panostettu siihen, että kirjaus menee oikein ja saamme koko ajan ajankohtaisen raportin. Voihan se olla, että joillan tilastointi voi tulla enemmän jälkijunassa ja siksi erot ovat esimerkiksi meihin suuria. Näin sitten näyttäytyy niin, että toisella alueella on rokotettu hitaammin, vaikka totuus on toinen.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta perjantaihin kello 23 saakka.