Kymenlaakson koronavirustilanne on muuttunut edellisviikkoja huonommaksi, kertoo Kymsote.

Viimeisen seitsemän päivän aikana Kymenlaaksossa on todettu 41 uutta koronatartuntaa. Edellisellä viikolla todettiin 17 tartuntaa.

Kahden viikon ilmaantuvuusluku Kymenlaaksossa on tällä hetkellä yli 30. Positiivisia näytteitä on 1,4 prosenttia kaikista näytteistä. Sairaalahoidossa on kolme koronaviruspotilasta.

Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmä ei tehnyt muutoksia Kymenlaakson rajoituksiin ja suosituksiin. Alue jatkaa edelleen kiihtymisvaiheessa.

Virusmuunnosepäily puolessa tapauksista

Kymenlaaksossa epäillään virusmuunnosta lähes puolessa uusista tartuntatapauksista, mutta vahvistuneita tuloksia ei vielä ole.

Uusista tartunnoista seitsemän on tullut ulkomailta.

Ulkomaiden lisäksi Kymenlaaksoon on tullut tartuntoja myös huonommassa tilanteessa olevilta alueilta, esimerkiksi Uudeltamaalta ja Etelä-Karjalasta. Näihin tartuntatapauksiin liittyy jatkotartuntoja Kymenlaakson alueella. Tartunnoista pystytään tällä hetkellä jäljittämään 90 prosenttia.

Tartuntariski on korkea

Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaan mukaan Kymenlaaksossa on korkea tartuntariski.

– Tällä hetkellä tartunnan voi saada missä päin Kymenlaaksoa tahansa. Erityisesti erittäin herkästi tarttuvat muuntovirukset nostavat riskiä korkealle tasolle koko maakunnan alueella, sanoo Mäntymaa tiedotteessa.

Mäntymaan mukaan tartunnoissa näkyy se, että muita ihmisiä on tavattu enemmän kuin mikä on suotavaa nykyisessä tautitilanteessa.

Tavoitteena rokottaa yli 70-vuotiaat kuukauden sisällä

Tällä viikolla Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on pitänyt kokouksia erityisvastuualueiden sairaanhoitopiirien ja kuntien kanssa.

– Olemme keskustelleet, että tavoite olisi se, että kaikkialla Suomessa saataisiin 70 vuotta täyttäneiden ryhmä rokotettua ainakin yhdellä rokotteella huhtikuun puoleenväliin mennessä, kertoo THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio.

Kontion mukaan tämä tavoite on saavutettavissa saatavilla olevan rokotemäärän kannalta.

– Siihen mennessä Suomeen tulleilla rokotteilla meillä olisi mahdollisuudet saada tämä 70 vuotta täyttäneiden ryhmä rokotetuksi. Tämä ei ole erityinen vaatimus Kymsotelle, vaan tämä on tavoite koko Suomelle, sanoo Kontio.

THL:n vaatimuksesta uutisoi ensin Kymen Sanomat. Kymenlaaksossa rokottaminen on edennyt hitaammin kuin muualla maassa keskimäärin.

Kymenlaaksossa alkavat ensi viikolla 75–79-vuotiaiden rokotukset. Kymsote julkaisi rokotusten etenemisen aikatauluja keskiviikkona, tiedot niistä löytyvät Kymsoten sivuilta.

Yli 16-vuotiailla yksi rokote kesällä

Tällä viikolla THL kartoittaa sitä, että kaikki alueet varmasti pystyvät saavuttamaan tavoitteen.

– Sitä olemme tällä viikolla kokouksissa puhuneet ja pyytäneet sairaanhoitopiirejä ja kuntia tarkistamaan, että pystyvätkö he toteuttamaan tämän tavoitteen heille ilmoitetuilla rokotemäärillä, kertoo Kontio.

Kontion mukaan rokotukset etenevät hyvin.

– Nyt tuli Pfizer-Biontechilta ilouutisia, että ensi ja seuraavalla viikolla tulee enemmän rokotteita kuin mitä oli alun perin luvattu.

Kontion mukaan on todella hyvä asia, että kaikista haavoittuvin ryhmä saataisiin huhtikuun puoliväliin mennessä suojattua ainakin yhdellä annoksella.

– Sen kyllä pitäisi näkyä kuolleisuusluvuissa ja sitten myös sairaalahoitoja vaativien tautimuotojen luvuissa.

Kontio mukaan näillä näkymin kaikki 16 vuotta täyttäneet suomalaiset ovat saaneet ainakin yhden rokoteannoksen kesäkuun loppuun tai viimeistään heinäkuun alkuun mennessä.

– Toivottavasti saadaan vielä enemmän rokoteannoksia aikaisemmin, niin sitten tämä odote saattaa vielä siitä parantua.