Mikkeliläisen alusasuliike Elenan yrittäjä Mervi Manninen, laittoi kivijalkakauppansa kiinni tämän viikon maanantaina. Yrittäjyys ei kuitenkaan pääty, vaan hän suuntaa nyt uutta kohti: Manninen muuttaa toimintansa verkkokaupaksi.

Mikkelin keskustan kehittämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Kati Häkkisen mukaan Mikkelissä on edelleen hyvät palvelut kivijalkaliikkeissä, mutta koronan keskellä hyötyvät ennen kaikkea ne, jotka satsasivat viime vuonna nopeasti verkkokauppaan.

- On niitä yrittäjiä, jotka miettivät miten pääsee seuraavaan kuukauteen asti ja konkurssin uhka on todellinen. Mutta sitten on niitä aloja, jotka ovat pärjänneet ihan hyvin, esimerkiksi sisustus- ja askarteluliikkeet, Häkkinen valaisee tilannetta.

Vaikka Mervi Manninen satsaakin nyt verkkokauppaan, uskoo hän kuitenkin myös kivijalkaliikkeiden tulevaisuuteen.

- Uskon, että se liikkuminen jossain vaiheessa vilkastuu ja jatkossa asiakkaita riittää sekä verkkokauppoihin että kivijalkaliikkeisiin. Kivijalkaliikkeessä yrittäjä voi vakuuttaa asiakkaat hyvällä palvelulla, Manninen muistuttaa.

Kauppiaat ovat aina kehittäneet Mikkeliä

Kauppiaat ovat aina kehittäneet Mikkeliä ja kaupungissa on ollut useampia kauppiassukuja, joiden historia ulottuu aina 1800-luvulle saakka. Edelleen katukuvassa esimerkiksi Porrassalmenkadulla on vanhoja kauppiaiden rakennuttamia liikekiinteistöjä.

Yksi näistä suvuista ovat Pylvänäiset.

Kelloliike Pylvänäinen on toiminut vuodesta 1945 ja nyt liikettä pyörittää jo kolmas sukupolvi. Puikoissa on Mervi Pylvänäinen serkkunsa kanssa.

Korona on jotain poikkeuksellista pitkänkin yrityshistorian näkökulmasta.

– Nyt tuntuu, että meillä serkkuni Iidan kanssa on tämä pahin vaihe. Eihän meillä ikinä ole esimerkiksi lomautettu työntekijöitä, mutta nyt on sitten sekin vaihe käyty.

Silti uskoa tulevaisuuteen riittää.

– Meillä on ainakin ihanat asiakkaat, että kyllä tämä toimii. Eivät kaikki tuu sieltä verkkokaupan kautta, vaikka mekin sitä kehitämme.

– Silti on todella tärkeää olla läsnä ja uudistaa liikettä. Emme halua kaavoihin kangistua, kertoo Mervi Pylvänäinen.

Korona on toisaalta tuonut pienille liikkeille yllättävän positiivisen käänteen, sillä ihmiset eivät halua mennä isoihin marketteihin, missä ihmisiä ja kontakteja on paljon.

Kati Häkkinen toteaa, että suurin osa mikkeliläisistä yrittäjistä on positiivisella mielellä.

– Toki me olemme pieni kaupunki, mutta meidän matkailuluvut kasvavat esimerkiksi kesällä huikeasti. Kyllä kivijalkakauppa täällä kannattaa, vakuuttaa Kati Häkkinen.

"Ovet auki keinolla millä hyvänsä"

Taina Hihnala on toiminut yrittäjänä kaksi ja puoli vuotta Iloinen lanka -liikkeessä.

– Täytyy sanoa, että minä nautin. Nautin yrittämisestä ja pienen puodin pyörittämisestä, vaikka korona sotki aika paljon kuvioita, Taina Hihnala toteaa.

Hihnala ei jäänyt viime vuonna surkuttelemaan koronaa, vaan päätti avata ovet hinnalla millä hyvänsä. Näin syntyi "koronakioski".

– Tilasin pleksiä ja otin asiakkaat yksi kerrallaan asioimaan tuulikaappiin. Tuotteet ja langat laitoin koreihin, joista asiakkaat saivat valita. Sillä mentiin hetken aikaa, Hihnala kertaa.

Hihnala myöntää, että heidän ongelmansa oli se, että Iloisella langalla verkkokauppa oli vasta suunnitelmissa.

– Kivijalkaliikkeen rinnalle tarvitaan verkkokauppa.

Samaa summaa myös kivijalkaliikkeensä lopettanut Manninen.

–Kaupan käynti kuitenkin jatkuu tavalla tai toisella, toteaa Mervi Manninen.

Artikkelia päivitetty 12:15.