Koronan pelko varjostaa opettajien ja hoitajien jokaista työpäivää. He joutuvat kontaktiin kouluissa ja päiväkodeissa jopa satojen ihmisten kanssa.
Teimme kyselyn ja saimme viikossa 1 150 kertomusta päiväkotien ja koulujen arjesta koronaviruksen pelossa. Vastauksista näkee, että alan työnantaja ei pysty aina tarjoamaan turvallista työympäristöä.
On mielestäni työturvallisuusnäkökulmasta täysin vastuutonta, että käytännössä ainoa turvatoimi, joka koulussa on mahdollista toteuttaa, on koulun aikuisten käyttämä maski. – Alakoulun opettaja, Helsinki
Päiväkotien ja koulujen henkilökunta kirjoittaa, kuinka vaikeaa viranomaisten antamia turvaohjeita on noudattaa. Lähes kaikille kyselyymme vastanneista sairastumisen pelko on päivittäistä.
Vain osa oppilaista suostuu käyttämään maskeja ja käsien pesu on useilla näennäistä. Sylkeä, räkää, virtsaa ja ulosteita leviää koulun tiloihin koko ajan. Oppilaat tulevat sairaana kouluun. – Yläkoulun opettaja, Joensuu
Turvaväleistä on ihan turha haaveilla luokkahuoneissa, joissa oppilaiden pöytien väliin jää parhaimmillaankin vain 20–30 cm tilaa. – Alakoulun opettaja, Jyväskylä
Kyselymme perusteella harva opettaja haluaisi palata etäopetukseen, mutta moni vaatii työturvallisuutensa takaamista rokottamalla.
Varhaiskasvatuksen henkilökunta pitäisi ehdottomasti rokottaa pian sillä jos me sairastumme kuka hoitaa kriittisten alojen (lääkärit, sairaanhoitajat) lapsia!?! – Varhaiskasvatuksen opettaja, Helsinki
Uudet virusvariantit muuttavat tilannetta
Päiväkotien ja koulujen työntekijöiden pelko koronasta ei ole täysin turha.
Ainakin 700 suomalaista on saanut tartunnan päiväkodista tai koulusta. Näin kertovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tiedot. Altistuneita oli maaliskuun alkuun mennessä jo noin 54 000.
Tästä huolimatta asiantuntijat ovat todenneet lukuisia kertoa, että epidemia ei juurikaan leviä kouluissa tai päiväkodeissa.
Päiväkotien ja koulujen työntekijät eivät korostu ammateissa, jotka ovat toistaiseksi tulleet tartunnanjäljittäjille vastaan. Jatkotartuntoja tapahtuu kouluissa ja päiväkodeissa melko vähän, eikä yläkoululaisten etäkoululla ole juuri saatu vaikutettua heidän tartuntoihinsa.
Tyypillisesti tartuttaja on päiväkodin tai koulun aikuinen. Lapset levittävät vain harvoin virusta toisiinsa tai aikuisiin.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) lasten infektiotautien erikoislääkäri, professori Harri Saxén on puhunut koko koronavirusepidemian ajan lähikoulun puolesta.
Hänen mielestään työntekijöiden huoli omasta ja läheistensä terveydestä on toki ymmärrettävä.
Tiedot koronaviruksen käyttäytymisestä eivät kuitenkaan tue sitä, että virus leviäisi päiväkodeissa tai kouluissa.
– Jos katsotaan Ruotsia, jossa koulut ovat olleet koko ajan auki, maa on isompi ja siellä on enemmän tautia liikkeellä, opettajilla tai päiväkotien työntekijöillä ei ole ollut muita ammattiryhmiä enempää koronavirustatuntoja, Saxén sanoo.
On kuitenkin epäselvää, miten uudet koronavirusvariantit leviävät päiväkodeissa ja luokkahuoneissa.
Ja juuri tämä uusiin variantteihin liittyvä epätietoisuus aiheuttaa kyselymme perusteella ahdistusta useissa kasvatusalan ammattilaisissa – etenkin, jos naamalla on vieraan lapsen räkää ja sylkeä.
Pienet lapset kaipaavat syliä
Peruskoulun opettajia suuremmassa vaarassa sairastua näyttäisivät lukujen perusteella olevan päiväkotien työntekijät. Heillä on todettu jonkin verran suhteessa enemmän tartuntoja kuin koulujen työntekijöillä.
Eikä ihme. Pienten lasten kanssa eletään sylikkäin.
Vihdissä asuva Miia Jokela työskentelee alle 3-vuotiaiden lasten ryhmässä. Siellä lapsia lohdutetaan, otetaan syliin ja peppuja pyyhitään.
Ahtaassa eteisessä lasta pukiessa joku saattaa aivastaa.
– Siinä on räkä ja sylki minun naamalla. Todetaan, että ei auta, matka jatkuu. Sen jälkeen mietit, tuliko flunssa vai tuliko korona.
Ylen kyselyyn vastanneet vahvistavat Jokelan näkemykset.
Pikkusiin sattuu, tulee vanhempia ikävä tai muu harmitus, ja sillon tottakai otetaan syliin. Siinä sitä sitten itketään, pärskitään, halataan ja pyyhitään räkää aikuisen paitaan. – Varhaiskasvatuksen opettaja, Lappi
Miia Jokela kertoo, että pelko koronaviruksesta on läsnä töissä koko ajan. Pelon kanssa on vain pitänyt oppia elämään.
– Se kuormittaa hirveästi. Henkisesti on tosi raskasta, Jokela sanoo.
Jokela ei ole ajatustensa kanssa yksin.
Jaksaminen ei riitä
Päiväkotien ja koulujen lisäksi on monia muita aloja, joilla ei voi tehdä etätöitä ja koronaviruksen riski on läsnä.
Alistumisia ja tartuntoja on tullut esimerkiksi rakennustyöntekijöille, asentajille ja myyjille. Kaikki ovat aloja, joissa kohdataan paljon ihmisiä.
Kasvatusalan ammattilaisten mielestä heidän tilanteensa kuitenkin eroaa muista aloista.
Opettajien tilanteen vertailu bussikuskeihin tai myyjiin on turhauttavaa ja epäreilua. Myyjät ja kuskit ovat pleksien takana, busseista on poistettu etupenkit käytöstä. Yhdessä kaupassa tai bussissa ollaan harvoin kuutta tuntia lähietäisyydellä, sylissä, lohdutetaan ja pyyhitään nenää. – Alakoulun opettaja, Helsinki
Pelko omasta, läheisten ja lasten terveydestä on kuormittanut osaa päiväkotien ja koulujen työntekijöistä niin, että he ovat uupumisen partaalla.
Jaksaminen on liian kovilla! – Alakoulun opettaja, Pirkanmaa
Joillakin Ylen kyselyyn vastanneilla voimavarat ovat niin vähissä, että he ovat jopa miettineet alan vaihtoa.
Tämä on kutsumusammattini ja olen hyvä työssäni, mutta en halua olla työssä, jonka tekijöillä tai heidän terveydellään ei katsota olevan mitään arvoa. – Alakoulun opettaja, Espoo
Olen itse ajatellut, että ennen seuraavaa pandemiaa olisi päästävä muihin töihin. – Päiväkodin johtaja, Uusimaa
Opettajien väsymyksen vahvistaa Opetusalan Ammattijärjestön OAJ:n maaliskuun alkupuolella jäsenistölleen lähettämä kysely. Vain joka neljäs opettaja kokee voimavaransa työssä riittäviksi.
Myös tyytyväisiä vastauksia tuli
Suositukset sanovat, että kouluissa pitäisi huolehtia erityisesti hygieniasta ja järjestää kouluruokailu turvallisesti. Myös eri opetusryhmät olisi hyvä pitää erillään toisistaan koko päivän ajan.
Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan kaikkia ohjeita ei ole pystytty kouluissa täysin noudattamaan. Samaisessa tutkimuksessa tuli esille, että eri kouluissa ohjeita pystytään noudattamaan hyvin eri tavoin.
Sama tuli esille Ylen kyselyssä. Osa kyselyyn vastanneista oli hyvinkin tyytyväisiä siihen, miten turvajärjestelyt oli työpaikalla hoidettu.
Tässä työssä ei voi pelätä! Päiväkodissamme pyritään noudattamaan kaikkia suosituksia mahdollisimman hyvin. – Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Espoo
Tyytyväisistä vastauksista tuli etenkin alueilta, joissa koronatilanne on helpompi.
En ole ollut kovin huolestunut. Oulussa tilanne on ollut pääosin melko rauhallinen ja oma terveydentila on hyvä. Mahdollisuuksien mukaan ollaan pidetty turvavälejä ja pesty käsiä. Lievästikin oireiset on ohjattu kotiin ja testiin. Ryhmien sekoittuminen etenkin sisätiloissa on pystytty minimoimaan. – Yläkoulun opettaja, Oulu
Huolestuneet viestit tulivat etenkin isoista kaupungeista ja pääkaupunkiseudulta – eli sieltä, missä koronatilanne on kaikkein vaikein.
Tilojen ahtaus suurin ongelma
Pahentuva koronatilanne askarruttaa myös Helsingissä 4.-luokan opettajana työskentelevää Joonas Puhakkaa.
– Pitää auttaa lapsia ja selvitellä erilaisia tilanteita hyvinkin läheltä. Kovaa puhetta, selitystä ja huutoa tulee. Kyllä siinä aerosolit leviää, Puhakka kuvaa koulun todellisuutta.
Joonas Puhakan mukaan kouluihin annetut ohjeistukset eivät toteudu ainakaan pääkaupunkiseudun isoissa kouluissa. Esimerkiksi eri luokkien lapset sekoittuvat väkisinkin välitunneilla.
– Suurin haaste kaikkien suositusten noudattamisessa on tilan puute.
Saman vahvistaa Ylen kyselyyn tulleet lukuisat vastaukset.
Opetustilat ovat niin pienet, että turvavälit eivät todellakaan toteudu. – Alakoulun opettaja, Helsinki
Työterveyslaitoksen mukaan työnantajan pitää tarjota työntekijöilleen kasvomaskit, mikäli turvavälien pitäminen ei onnistu.
Suurin osa kyselyymme vastanneista opettajista kertoo, että opettajat pitävät maskeja tunnollisesti. He joutuvat kuitenkin työskentelemään maskittomien lasten ja nuorten kanssa.
Oppilailla ei ole maskeja ja luokassa ei mahdu pitämään turvavälejä. Oppilaat tulevat puhumaan niin lähelle, että välillä sylki roiskuu naamalleni ja apua on muutenkin annettava läheltä. – Alakoulun opettaja, Espoo
Välinpitämättömyys ja uhma maskeja kohtaan lisää opettajien pelkoa.
Monet oppilaat eivät ole ottaneet maskin käyttöä tosissaan, eivätkä ole käyttäneet maskeja ollenkaan tai eivät ohjeen mukaan. – Yläkoulun opettaja, Uusimaa
Myös osa työntekijöistä jättää maskin pois.
Työtoverit käyvät kuntosaleilla ja kirpputoreilla. sekä kulkevat julkisissa liikennevälineissä. He eivät suosituksista huolimatta käytä kirurgista maskia työpaikalla kohtaamistilanteissa. – Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Vantaa
Kaikki vanhemmat eivät noudata suosituksia
Päiväkodeissa noudatetaan pitkälti samoja suosituksia kuin kouluissa.
Monissa päiväkodeissa vanhempia suositellaan käyttämään maskeja, kun he tuovat tai hakevat lapsiaan. Lasta ei saisi tuoda kipeänä kouluun tai hoitoon. Ylen kyselyn perusteella monet vanhemmat yrittävät lipsua ohjeista.
Joudumme lähettämään oppilaita kotiin pienistäkin oireista (vatsakipu, kurkkukipu, pieni yskä ja nuha). Tätä eivät vanhemmat ymmärrä. He hakevat vihaisena lapsensa kotiin ja seuraavana päivänä lähettävät lapsensa taas kouluun. – Alakoulun opettaja, Rauma
Kyselymme perusteella vanhemmat myös pyörivät päiväkodin tiloissa kielloista huolimatta ja ilman maskia. Varhaiskasvatuksen opettaja Miia Jokela ihmettelee sitä, että vanhempia ei velvoiteta käyttämään maskeja.
Välillä Jokelasta tuntuu, että kaikki vanhemmat eivät näe, millaiseen riskiin kasvattajat itsensä joka päivä laittavat.
– Kun koronasta tuli arkea niin unohtui se, että me ollaan aina päiväkodissa ja mahdollistetaan vanhempien työssä käyminen.
Toisaalta Jokela myös rakastaa sitä, että välillä töissä pystyy unohtamaan koko yhteiskuntaa ravistelevan koronaviruksen.
– Me näemme lasten hyvät hetket ja meillä on perusarkea. Me syödään, nauretaan ja askarrellaan. Se on toisaalta ihanaa, Jokela sanoo.
Aiempaa herkemmin tarttuva koronavirus pelottaa työntekijöitä kouluissa ja päiväkodeissa. Mikä avuksi? Aiheesta keskustellaan maanantaina 22. maaliskuuta Ylen A-studiossa.
Voit myös keskustella aiheesta tämän jutun lopussa keskiviikkoon 24. maaliskuuta kello 20 saakka.
Kuuntele Takaisin Pasilaan -podcast:
Koronasynnit: Yleisön tunnustuksia – näin rajoituksia rikotaan, kun silmä välttää
Lue myös:
Ylen kysely: Etäopetus tekee opettajasta chat-juontajan, jolle kukaan ei vastaa – kameran aukaiseminen pelottaa oppilaita
Katkeruutta, uupumusta ja yksinäisyyttä – Ylen kysely paljastaa, miten kypsiä amislaiset ja lukiolaiset ovat etäopiskeluun: “2004 syntyneistä tulee väliinputoajia”