Kymmenkunta EU-maata on keskeyttänyt rokotukset Astra Zenecan rokotteella. Syynä ovat rokotteeseen liitetyt veritulppaepäilyt.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynek sanoo, että Suomessa Astra Zenecan rokotteen saaneilla on ollut jopa odotettua vähemmän veritulppia. THL:n mukaan Suomessa ei ole havaittu tavallista enempää verisuonitukoksia koronarokotusten jäljiltä.
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen, toivoi Ylen tiistaina tekemässä suorassa verkkolähetyksessä kansalaisilta malttia rokotteen suhteen.
– Ehkä tässä kannattaa odottaa riittävää tutkimustulosta, jota löytyy muun muassa Brittein saarilta ja myös Euroopan lääkevirasto on ottanut asiaan kantaa. Haluaisin uskoa siihen, että maltti on valttia. Rokote on joka tapauksessa riskiltään niin pieni, että se kannattaa mieluummin ottaa kuin ottaa riski taudista.
Jos rokote kiellettäisiin jossain vaiheessa Suomessakin, miten se vaikuttaa heihin, jotka odottavat Astra Zenecan toista rokotesarjaa?
– Todennäköisesti THL joutuisi ohjeistamaan sellaisessa tilanteessa, että aloitetaanko rokotussarja käytännössä uudestaan. Eli rokotesarja viedään aina loppuun sillä rokotteella, millä on lähdettykin.
– En itse ehkä näe tällaista skenaariota, vaan uskon, että ne jotka ovat ensimmäisen rokotteen saaneet, niin saavat kyllä sitä samaa rokotetta sen toisenkin, kertoo Leskinen.
Kävimme Lahden torilla kysymässä kansalaisten ajatuksia ja mielipiteitä Astra Zenecan rokotteesta.
Kuuntele myös Takaisin Pasilaan -podcast:
Astra Zeneca: Lääkäri-Anni vääntää rautalankaa siitä, miksi epäillyt haittavaikutukset saivat Euroopan sekaisin