Brasiliassa tehtiin tiistaina kalmanhajuinen ennätys. Koronaan liittyviä kuolemia tilastoitiin vuorokaudessa 2 841. Uusia tartuntojakin vahvistettiin 83 926, mikä tosin jäi muutamalla tuhannella tammikuun ennätyksestä.
Kaikkiaan koronatartuntoja on tilastoitu 212 miljoonan asukkaan maassa 11,6 miljoonaa ja koronaan liittyviä kuolemia runsaat 282 tuhatta.
Huonon koronatilanteen taustalla on osin Brasilian kotoperäinen, herkästi leviävä virusmuunnos, mutta kansalaiset syyttävät ennen kaikkea populistipresidentti Jair Bolsonaron vähättelevää ja kaoottista koronapolitiikkaa.
Bolsonaro on suhtautunut alusta alkaen kielteisesti maskin käyttöön ja turvaetäisyyksiin ja koronarokotuksiin. Hän vastustaa yhteiskunnan sulkemista, koska katsoo sen aiheuttavan taloudellisia haittoja, joiden vaikutus on koronapandemiaa pahempi.
Julkisen paineen alla Bolsonaro on hitaasti muuttamassa linjaansa. Maskinkäyttö ja rokotukset ovat hänelle nytok. Linjanmuutoksen aitoutta kyseenalaistetaan.
– En usko Bolsonaron tekevän lopullista muutosta, hänen uskomuksensa ovat yhä samoja. Tämä on strateginen vetäytyminen. Hänen liittolaisensa erityisesti kongressissa painostavat häntä, koska pandemia ei ole hallinnassa, arvioi uutistoimisto AFP:n haastattelema valtiotieteilijä Geraldo Monteiro Rio de Janeiron valtionyliopistosta.
Brasilialaisista 61 prosenttia pitää tuoreen mielipidetiedustelun mukaan Bolsonaron koronapolitiikkaa epäonnistuneena.
Lisää painetta presidenttiä kohtaan tuli viime viikon maanantaina, kun korkein oikeus vapautti edellisen presidentin, vasemmistolaisen Luiz Inácio Lula da Silvan vankilasta, jolloin tämä vapautui tekemään politiikkaa ja kritisoimaan Bolsonaron koronalinjaa.
Teho-osastot ovat liki täynnä
Brasiliassa on rokotettu kansalaisia Oxfordin ja Astra Zenecan sekä Sinovacin rokotteilla ja lisää annoksia on tilattu Pfizerilta ja Biontechilta, Johnson & Johnsonilta sekä Venäjältä.
Rokotukset kuitenkin etenevät hitaasti, vähintään yhden annoksen on saanut kansalaisista vasta alle kuusi prosenttia kansalaisista, mikä on vajaat puolet Suomen luvusta.
Suurin huoli on sairaanhoitojärjestelmän kestävyydestä. Sairaaloiden teho-osastot ovat paikoin jo täynnä.
Amerikkalaisen CNN-yhtiön mukaan sunnuntaina 26 osavaltiosta 21:ssä sekä pääkaupunkialueella on teho-osastojen täyttöaste yli 80 prosenttia. Niistä 14 osavaltiossa järjestelmä on kriisissä yli 90 prosentin täyttöasteella.
Pulaa on sairaansijoista, henkilökunnasta sekä välineistä ja vaikkapa lisähapesta.
Jo neljäs terveysministeri pandemian aikana
Bolsonaro on vaihtanut terveysministeriä tiheästi. Tällä viikolla potkut sai kymmenen kuukautta terveysministerinä toiminut kenraali Eduardo Pazuello.
Kansan suussa Pesadeloksi eli Painajaiseksi haukuttu kenraali kesti aiempiin kahteen virkaveljeensä verrattuna jopa yllättävän pitkään, koska noudatti orjallisesti Bolsonaron linjauksia, eikä asettanut niitä julkisesti kyseenalaisiksi.
Tilalle ehdotettiin ensiksi kardiologi Ludhmila Hajjaria. Hän kuitenkin kieltäytyi ministerin pestistä. Presidentin väitetään vaatineen häneltä, että lääketieteellisiä päätöksiä tehtäessä pitää huomioida presidentin suosion kannatus:
– Ethän kuseta minua asettamalla koillisosaa sulkutilaan ja aiheuttamalla minulle tappion presidentinvaaleissa, ethän? presidentti oli paikallisen median mukaan kysynyt Hajjarilta.
Sen sijaan uudeksi terveysministeriksi nimitettiin niinikään kardiologina mainetta saanut Marcelo Queiroga. Hän kehotti kansalaisia käyttämään maskia ja pesemään käsiä, mutta ei tukenut liikkumisrajoituksia. Queiroga korosti noudattavansa Bolsonaron hallituksen tahtoa: hänen johdollaan terveysministeriö ei ala sooloilla.
Sen sijaan osassa osavaltioita on jo menty omilla päätöksillä pidemmälle.
Brasilian väkirikkaimmassa São Paulon osavaltiossa esimerkiksi otettiin maanantaina käyttöön tiukat rajoitukset, jotka ovat voimassa maaliskuun loppuun. Niiden mukaan vain ehdottoman välttämättömät palvelut saavat toimia, puistot ja uimarannat on suljettu ja ulkonaliikkumiskielto on voimassa iltakahdeksasta aamuviiteen.
Lue lisää:
Brasilia matkalla kohti pahinta koronakuolemien viikkoa, populistipresidentin kansanedustajapoika neuvoi työntämään maskit syvälle
Brasilian politiikkaan paluuta tekevä Lula haukkui Bolsonaron ääliöksi
Uusimmat tiedot koronaviruksesta: EU-parlamentti ja jäsenmaat sopuun koronatodistuksesta, yliopistoissa yhä luennot etänä syksyllä