Lähes kolmannes Pekingin asukkaista eli noin seitsemän miljoonaa ihmistä on saatu rokotetuiksi koronaa vastaan. Terveysviranomaisten mukaan heistä puolet on saanut toisenkin rokoteannoksen.
Kiinan viranomaiset katsovat, että suoja alkaa olla sen verran kattava, että pääkaupungin liike-elämää ja taloudelle erittäin tärkeää rakennustoimintaa voidaan jälleen hieman helpottaa uudenvuoden lomakauden päätyttyä.
Viranomaisten tavoite saada rokotetuksi 40 prosenttia 1,4 miljardin asukasmäärästä kesäkuun loppuun mennessä on erittäin kova suunnitelma.
Kiinalla on käytössä neljä omaa rokotetta. Tästä huolimatta rokotetuotanto on hidasta. Rokotteita valmistuu noin miljoona annosta vuorokaudessa, kun tarve olisi neljä miljoonaa, kertoo uutistoimisto Reuters.
Lue lisää:
Kirjeenvaihtajalta: WHO:n Wuhanin-matkan saldo vain kasvatti kiistoja koronapandemian synnystä, Kiina ja Yhdysvallat ovat eri mieltä selvityksen tuloksista
Yle haastatteli maailmankuulua kirjailijaa, Fang Fangia, joka raportoi koronaeristyksestä ja jonka Kiina haluaa vaientaa – "Nimeäni ei saa mainita, minusta ei saa kirjoittaa"