Viikko sitten alkanut koko Suomen käsittävä niin sanottu sulkutila ja ravintoloiden sulkeutuminen eivät näy toistaiseksi Varsinais-Suomen koronatartunnoissa.

– Vasta ensi viikolla voidaan mahdollisesti nähdä tehoa niistä, sanoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri ja maakunnan koronakoordinaatioryhmän puheenjohtaja Mikko Pietilä.

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmän mukaan nykyisistä tiukoista rajoituksista ja suosituksista huolimatta koronatilanne on maakunnassa vaikeutunut entisestään.

– Tilanne on aika kriittinen. Meillä todetaan päivittäin 50–80 tapausta, jopa sata tapausta on todettu joinakin päivinä, tiivistää tilannetta TYKSin tartuntaudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala.

Koronan ilmaantuvuusluku on noussut jo yli 200:n ja on nyt 226. Edellisessä kahden viikon seurantajaksossa ilmaantuvuusluku sataatuhatta asukasta kohti oli 189.

– Olemme tämän epidemian ennätysvauhdissa ja tämä tartuntojen ylämäki vaan näyttää jatkuvan. Tämä on alkanut helmikuun puolesta välistä ja olemme aika kriittisessä tilanteessa, Rintala sanoo.

– Nyt on entistä tärkeämpää noudattaa ohjeita, käyttää maskia ja välttää turhia tapaamisia. Lähiviikot ratkaisevat minkälainen on Suomen kesä, toteaa Pietilä tiedotteessa.

Rajoituksista ei ole hyötyä, jos niitä ei noudateta

Maakunnassa koronaviruksen aiheuttamaan tautiin sairastuvat nyt sairaanhoitopiirin tiedotteen mukaan nuoret aikuiset. Suurin osa tartunnoista todetaan 20–24-vuotiailla. Toiseksi suurin ikäryhmä tartunnoissa on 25–29-vuotiaat ja kolmanneksi 30–34-vuotiaat.

– Meille tulee jatkuvasti viestejä siitä, että ihmiset, esimerkiksi opiskelijat, kokoontuvat edelleen. Ollaan Lapissa bilettämässä ja muuta. Tällaiset asiat johtaa siihen, että tulee jatkuvasti uusia tartuntaryppäitä.

Esa Rintala muistuttaa, että rajoituksista ei ole mitään hyötyä, jos niitä ei noudeta.

– Meillä on kaikki mahdolliset rajoitustoimet käytössä. Ravintolat ovat nyt olleet viikon kiinni ja henkilökohtainen näkemykseni on, että tämä rajoitus tuli liian myöhään. Nyt kuitenkin on edellytyksiä sille, että saisimme tautitilanteen hallintaan viikon tai parin sisällä, jos vain kaikki noudattavat rajoituksia.

Turun yliopistollisessa keskussairaalassa on tällä hetkellä hoidettavana koronan takia 23 potilasta. Sairaalahoitoa vaativien potilaiden määrä lähti kasvuun viime viikolla.

Lue lisää:

Tyksin tehohoitoa tarvitsevien koronapotilaiden määrä on noussut edelleen nopeasti

TS: Tyksin tehohoidossa olevien koronapotilaiden määrä tuplaantui muutamassa päivässä