Pirkanmaalla on ollut useita koronavirusaltistumisia kouluissa viime päivinä.

Nokian kaupunki tiedotti tiistaina, että Linnavuoren koulussa on todettu mahdollinen altistuminen koronavirukselle, ja karanteeniin asetetaan noin 30 henkilöä.

Myös Alhoniityn koulussa epäillään altistumista koronavirukselle. Karanteeniin asetetaan noin 20 henkeä. Muiden osalta koulutyö jatkuu normaalisti.

Lempäälä tiedotti puolestaan eilen maanantaina, että Sääksjärven alakoulussa oli todettu päivää aiemmin koronavirustartunta yhdessä opetusryhmässä. Altistuneet on jäljitetty ja tavoitettu.

Karanteeniin asetettiin runsaat 30 henkilöä. Karanteeniin määrättyjen oppilaiden opetus järjestetään etäopetuksena 15.–25.3.2021. Koulun toiminta jatkuu muuten ennallaan.

Ylöjärvellä Siivikkalan koulun viidesluokkalaisia altistui koronavirukselle viime viikon loppupuolella. Altistuneita on noin 25. Koulun toiminta jatkuu normaalisti.

Altistumisia myös Sastamalassa, Parkanossa ja Tampereella

Myös Sastamalan Sylvään koulussa todettiin koronavirustartunta. Tieto tapauksesta saatiin sunnuntaina.

Altistuneille ilmoitettiin karanteenista viimeistään maanantaina. Karanteenissa olevien opiskelu jatkuu etänä. Muiden lähiopetuksessa olleiden oppilaiden koulunkäynti jatkui tiistaina normaalisti.

Parkanon yhtenäiskoulun toisen luokan oppilaat on määrätty karanteeniin ja siirretty etäopetukseen ajalle 16.–25.3.2021. Altistuminen koulussa on tapahtunut viime viikon loppupuolella. Muilta osin koulun toiminta jatkuu normaalisti.

Aamulehden mukaan myös Tampereen Tesoman koulutalossa oleskelleella henkilöllä todettiin maanantaina koronavirustartunta. Altistuneet on asetettu karanteeniin. Lähiopetus jatkuu koulussa normaalisti.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.

Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.