Ruotsi keskeyttää rokotukset väliaikaisesti Astra Zeneca -yhtiön kehittämällä koronarokotteella, kertovat muun muassa ruotsalaislehti Aftonbladet ja yleisradioyhtiö SVT.

Useat Euroopan maat ovat keskeyttäneet rokotukset Astra Zenecan rokotteella. Muun muassa Suomessa rokotukset jatkuvat.

Euroopan lääkevirasto EMA pitää torstaina ylimääräisen kokouksen, jossa käsitellään rokotteen turvallisuutta. Se on aiemmin linjannut, että rokotetta voi käyttää myös tutkimusten ollessa kesken.

Seurasimme EMA:n pääjohtajan Emer Cooken tiedotustilaisuutta tänään. Voit lukea seurannan täältä.

Tegnell: Vakavampia oireita kuin veritulpat

Ruotsissa keskeytys jatkuu, kunnes EMA on tutkinut, onko rokotteella ja viime viikkoina raportoiduilla veritulppatapauksilla yhteyttä.

– Päätös on varotoimenpide, sanoo valtionepidemiologi Anders Tegnell SVT:n mukaan.

– Tiedämme paljon rokotteesta, mutta on silti tärkeää, että keskeytämme rokotukset, kunnes EMA tutkii, voiko näillä tapauksilla olla yhteyttä rokotuksiin, Tegnell sanoo.

Tegnellin mukaan mahdollisissa sivuvaikutuksissa on kyse veritulppia vakavammista oireista.

– Kyse on muutamista tapauksista, joissa oireet ovat olleet varsin vakavia, Tengell sanoi TV4-kanavan haastattelussa Aftonbladetin mukaan.

– Kyse on hyvin harvinaisista sivuvaikutuksesta. Euroopassa on havaittu toistaiseksi 15 tapausta 17 miljoonan rokotetun joukossa, sanoo valtionepidemiologi Anders Tegnell kansanterveysviranomaisen tiedotustilaisuudessa.

Tegnellin mukaan Ruotsi aikoo käyttää kaikkia turvalliseksi todettuja rokotteita.

– Meillä ei ole varaa sulkea pois rokotteita, joiden tiedämme toimivan, Tegnell sanoo.

Ensimmäiset tiedot näistä vakavista verenkiertoon liittyvistä oireista saatiin Tegnellin mukaan perjantaina. Osa on saanut veritulppia eri puolille kehoa, ja joillain on ollut verenvuotoa iholla.

Ruotsin kansanterveyslaitoksen Folkhälsomyndigheten kertoi tiistaina tiedotteessaan, että epäiltyihin sivuvaikutuksiin on kuulunut veritulppien lisäksi trombosytopenia eli verihiutaleiden liian alhainen määrä. Ruotsissa tapauksia ei ole raportoitu.

EU:n lääkevirasto arvioi rokotetta tällä viikolla

Samantyyppisiin oireisiin on viitattu myös muiden maiden viranomaisten päätöksissä. Lääkeyhtiö Astra Zenecan mukaan ei ole näyttöä siitä, että oireilla olisi yhteyttä rokotteeseen.

Oireita on esiintynyt yhdestä kahteen viikkoa rokotusten jälkeen. Ajallinen yhteys ei vielä itsessään tarkoita, että rokotukset ja oireet liittyisivät toisiinsa.

Monet maat jatkavatkin rokotuksia: esimerkiksi Britannia, joka aloitti rokotukset Astra Zenecalla jo huomattavasti EU-maita aiemmin. Maan lääkeviranomainen MHRA otti kantaa asiaan maanantaina.

– Eri puolilla Britanniaa on nyt annettu yli 11 miljoonaa annosta Astra Zenecan koronarokotetta. Raportoitujen veritulppien määrä ei ole ollut rokotetuilla suurempi kuin väestössä yleensä, totesi MHRA:n rokoteturvallisuusjohtaja Phil Bryan.

Ainakin nämä maat ovat keskeyttäneet Astra Zenecan rokotteen käytön kokonaan:

Lisäksi tietyn rokote-erän käytön ovat keskeyttäneet ainakin:

Kuuntele Takaisin Pasilaan -podcast:

Astra Zeneca: Lääkäri-Anni vääntää rautalankaa siitä, miksi epäillyt haittavaikutukset saivat Euroopan sekaisin

Lue myös:

Fimea: Suomi ei ainakaan toistaiseksi ole keskeyttämässä Astra Zenecan koronarokotteen käyttöä – veritulppailmoituksia on tehty yhdeksän

Uusimmat tiedot koronaviruksesta