Yhä useampi ei-ikäihminen ja ei-terveydenhuollon henkilöstöön kuuluva on saanut koronarokotteen. Yksi heistä on riskiryhmään kuuluva nelikymppinen kajaanilainen Jani Nyman.
Nymanille rokotetta suositteli hoitohenkilökunta Kainuusta ja Helsingistä, koska hänellä on korkea riski sairastua erilaisiin infektioihin elinsiirron vuoksi. Nyman arvioi, että elämä ei sinällään muuttunut rokotteen jäljiltä. Kesäkuussa on vielä tehosterokotteen aika.
– Olen tietoinen siitä, että voin kantaa virusta ja tartuttaa muita. Ei tämä sinällään elämää helpota, Astra Zenecan rokotteen saanut Nyman kuvailee.
Astra Zeneca -koronavirusrokotteen turvallisuudesta on keskusteltu paljon viime päivinä. Kymmenkunta EU-maata keskeytti rokotteen käytön, kun eri puolilta Eurooppaa tuli raportteja rokotettujen terveysoireista.
Nyman kertoo olevansa luottavainen terveydenhuoltoon Suomessa.
– Olen tietoinen, että rokotuksiin voi liittyä riskejä.
Nyman kuuluu vielä vähemmistöön, sillä Suomessa on rokotettu tähän mennessä hieman yli 12 prosenttia väestöstä. Kainuussa rokotettuja on hieman enemmän, 12,9 prosenttia.
Tästä pääset tarkastamaan koko maan rokotetilanteen.
Rokotetulla ei ole etuoikeuksia
Koronarokotuksen saaneiden on edelleen tärkeä noudattaa samoja varotoimia kuin rokottamattomienkin, korostaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viestintäpäällikkö Piritta Rautavuori.
Näin on toimittava sen vuoksi, että vielä ei ole riittävästi tietoa siitä, kuinka hyvin rokote estää tartuttamista.
Rokotusten alkamisen jälkeen kestää vielä pitkään ennen kuin väestötason immuunisuoja tautia vastaan on saavutettu ja epidemia on torjuttu. Nykyisellä rokotustahdilla laumasuoja on saavutettu syyskuussa.
THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek kertoo, että esimerkiksi karanteenit koskevat rokotettuja samalla tavalla kuin muita.
– Ainoan erityisluvan saavat soten ammattilaiset. Eli jos he ovat saaneet kaksi rokoteannosta ja altistuvat siitä 14 päivän jälkeen virukselle, niin silloin heidän ei tarvitse mennä karanteeniin, Nohynek kertoo.
Vaikka sinut olisi rokotettu, eivät THL:n asiantuntijat suosittele tapaamaan vieraita ihmisiä ilman maskia.
– Rokotettu on itse suojassa, hän ei enää sairastu vakavaan tautiin eikä kuole, mutta hän saattaa olla huonolla tuurilla infektioriski toisille, Nohynek kertaa.
Nohynek arvioi, että kesä-heinäkuussa yli kaksi kolmasosaa suomalaisista on rokotettu. Silloin voidaan miettiä kuinka elämää voidaan normalisoida.
Aiheesta voi keskustella sunnuntaihin kello 23:een asti.
Lue myös: Kuinka paljon Suomeen tulee rokotteita? Entä pitävätkö ennusteet vielä paikkansa? THL:n Mia Kontio vastaa 9 kysymykseen