Janne Venäläinen valmistelee maanantaina koiriaan lähtöön Kotkasta takaisin kotiin Rovaniemelle. Wild huskyes -yrityksen parin viikon työrupeama huskykoirien kanssa merenrantakaupungissa on päättynyt.
– Nyt on vähän orpo olo. Kotiinkin tietenkin tekee mieli, mutta sitten jäävät hyvät ystävät tänne Kotkaan. Se talkoohenki ja yhteistuuma oli niin valtavan positiivinen yllätys. En olisi uskonut, että nykymaailmassa on semmoista enää edes olemassa, sanoo Venäläinen.
Kotkassa on viime viikot poikkeuksellisesti päästy nauttimaan koiravaljakkoajeluista, kun Lapissa työttömiksi jääneet huskyt saapuivat töihin paikalliseen koirahoitolaan. Viimeiset valjakkoajelut tälle talvelle ajettiin sunnuntaina. Koirahoitolan yrittäjälle ajeluiden loppuminen on kova paikka.
– Kun viimeistä ajoa ajettiin, ihmiset taputtivat. Kaikilla oli kyyneleet silmissä. Jos näki asiakkaista, että heillä oli tunteet pinnassa, niin oli myös kaikilla tekijöillä, kotkalaisen Kiviharjun koirahoitolan yrittäjä Mari Nenonen kertoo ääni särkyen.
Apuvoimia Rovaniemeltä
Kaksi kuukautta sitten Mari Nenonen sai idean auttaa Lapin husky-yrittäjiä, jotka olivat koronaepidemian aiheuttaman turistikadon takia joutuneet vaikeaan tilanteeseen. Lapin huskyfarmien rekikoiria uhkasi toimettomuus ja pelkona oli jopa koirien massalopettaminen. Toimettomiksi jääneille koirille oli myös etsitty uusia koteja.
Nenonen päätti tarjota tilat sekä koirille että yrittäjille. Rekiura valjakkoajeluita varten rakennettiin nopealla aikataululla talkoovoimin koirahoitolan lähiympäristöön Kotkan Hurukselaan. Ruokintaan saatiin apua paikallisilta eläintarvikekaupoilta.
Ensimmäisenä Kotkaan saapui rovaniemeläinen Husky Park koirineen. Kysyntä yllätti totaalisesti. Valjakkoajelut myytiin loppuun ennen kuin yhtään koiraa oli edes ehtinyt Kotkaan.
Lue lisää: Koirahoitolan yrittäjä luki lehdestä, että Lapin työttömiksi jääneet huskyt ovat pulassa – haluaa tuoda valjakkoajelut etelään
– Kun kysyntä oli huimaa, pyydettiin Janne apuvoimiksi paikan päälle. Molemmille riitti jonoksi asti porukkaa. Molemmat ottivat ajoja niin paljon kuin suinkin vain pystyivät, koirien ehdoilla tietysti, Husky Parkin toiminnanjohtaja Kristian Erkkilä kertoo.
Rovaniemeläisen Apukka Resortin alihankkijana toimivan Wild huskyes -yrityksen Janne Venäläisen mielestä suuri kysyntä oli järkytys.
– Tässä sitä ihmetellään, että miksi kysyntä oli noin kovaa. Oliko se korona, julkisuus vai auttamisen halu?
"Mahtava kokemus"
Asiakkaita rekikoira-ajeluille tuli Kotkan lisäksi esimerkiksi pääkaupunkiseudulta. Kauimmaiset tulivat usean tunnin ajomatkan päästä Raumalta.
– Viikonloppuna oli asiakkaita myös parin tunnin ajomatkan päästä. He tulivat ihan tämän takia käymään Kotkassa. Osa yöpyi täällä ja osa kävi päiväseltään, Mari Nenonen selvittää ja kertoo saaneensa uusia yhteydenottoja vielä tänään maanantainakin.
Valjakkoajeluja järjestettiin Kotkassa lopulta kahden yrittäjän voimin yhteensä kolmen viikon ajan. Molemmat yrittäjät olivat Kotkassa kaksi viikkoa.
Husky Parkin toiminnanjohtajan Kristian Erkkilän mukaan kokemus oli mahtava ja asiakkailta on tullut vain positiivista palautetta.
– Kaikki oppivat varmasti paljon. Tämä oli meillekin ensimmäinen kerta, kun tämän kokoluokan toimintaa pyöritetään jossain muualla kuin Rovaniemellä.
Lue lisää: Työttömiksi jääneet Lapin huskyt matkustivat 12 tuntia Kotkaan, nyt ne pääsevät juoksemaan sydämensä kyllyydestä – hyppää mukaan valjakkoajelulle
Kotkan reissu oli yrittäjille myös taloudellisesti merkittävä. Wild huskyes -yrityksen Janne Venäläinen kertoo, että ilman Kotkassa tehtyä työtä hän olisi joutunut etsimään muita töitä.
– Heti kun lumet olisivat sulaneet niin olisin lähtenyt takaisin entisiin hommiin lähihoitajaksi. Koirat olisivat pärjänneet kesän, että olisin jaksanut hoitaa, koska silloin ei voi ajaa. Tämä pelasti meidät, kun olen ihan rehellinen.
Uusia suunnitelmia
Kokemus oli kaikille osapuolille sen verran myönteinen, että jatkoakin on jo ehditty miettiä.
Esimerkiksi Husky Parkilla on toimintaa Rovaniemellä ympäri vuoden, joten Kotkaan voitaisiin tuoda myös kesäakviteetteja. Kristian Erkkilä mainitsee esimerkkinä huskypatikat, valjakkoajelut kärryillä kumipyörien päällä sekä pentukoirien leikittämisen.
– Yksikään näistä ei tarvitse lunta, mikä monesti on etelän päässä haaste.
Lumen lisäksi tulevaisuudessa on mietittävä kustannusten ja tulojen jakoa. Nyt valjakkoajelut järjestettiin Kotkassa talkoovoimin.
Kiviharjun koirahoitolan yrittäjä Mari Nenonen kertoo, että hänellä oli lähemmäs 30 talkoolaista, joista osa teki hurjia tuntimääriä. Nenonen ei usko, että vastaava onnistuisi toisena talvena peräkkäin.
– Olen itse tehnyt varmaan kahden kuukauden työtunnit ilmaiseksi. Seuraavan vuoden tekeminen pitäisi olla myös minulle järkevää, Nenonen sanoo.
Myös Janne Venäläisellä on kiinnostusta tulla Kotkaan uudestaan, joskin hän myös sanoo, ettei lupaa mitään. Joka tapauksessa Kotka jätti mieheen hyvän vaikutuksen.
– Yksi ystävä sanoi, että jos hän joskus muuttaa Rovaniemeltä pois, hän muuttaa Kotkaan. Itse olen oikeastaan ihan samaa mieltä.
Juttua korjattu 16.3.2021 klo 8:466: Korjattu Janne Venäläisen yritystietoja. Hänen yrityksensä on Wild huskyes eikä Apukka Wild Huskies, kuten jutussa ensin mainittiin. Wild huskyes toimii rovaniemeläisen Apukka Resortin alihankkijana.
Lue lisää: Koirahoitolan yrittäjä luki lehdestä, että Lapin työttömiksi jääneet huskyt ovat pulassa – haluaa tuoda valjakkoajelut etelään