Suomalaisten jäteyhtiöiden koronavuoden tilastot ovat ilahduttavaa luettavaa. Koronan myötä helpottanut kiire näkyy jäte- ja kierrätysmäärissä. Ihmisille tuli aikaa siisteyteen.

– Nyt on vedetty happea ja mietitty arkiasioita. Näyttää siltä, että enää ei lykätty kierrätystä ja siivousta “sitkun”-aikaan, kertoo asukaspalvelupäällikkö Cati Huhta Lounais-Suomen jätehuollosta.

Kauttaaltaan asiakasmäärät jäteasemilla ovat kasvaneet. Kuopion lajitteluasemilla tehtiin vuonna 2020 kävijäennätys ja Etelä-Karjalassa miehitettyjen asemien kävijämäärät kasvoivat peräti 27 prosenttia. Lähes yhtä merkittävää oli kasvu myös muualla.

Erilaisen puujätteen vastaanottomäärä nousi sekä jäteasemilla että jätekeskuksissa. Pelkästään Lounais-Suomessa sekalaisen puun vastaanotto kasvoi noin 17 prosenttia, risujen yli 40 ja kyllästetyn puun yli 60 prosenttia. Pirkanmaalla puujätettä on vastaanotettu tuhat tonnia ja risuja joitakin satoja tonneja enemmän kuin aiempina vuosina.

– Nämä ovat merkittäviä kasvulukuja. Näkyy ihan selvästi, että kotona on ehditty tehdä remonttia ja pihatöitä, Pirkanmaan jätehuollon tekninen päällikkö Elina Tiira kertoo.

Myös kotitalouksien vaarallisen jätteen vastaanottomäärät kasvoivat kaikkialla. Vanhoja ja rikkinäisiä jääkaappeja ja televisioita on viety pois nurkista sinne minne ne kuuluvatkin.

Kotitalouksien kartonkien ja pahvien määrä kasvoi peräti 40 prosenttia

Koronavuoden jäteryhmistä merkittävimmin lisääntyi kotitalouksien kartonki- ja pahvijäte. Etelä-Karjalaa lukuun ottamatta kasvua oli kaikkialla maassa. Oulun seudun osalta tietoja ei saatu.

Kuitupakkausten tuottajayhteisön Suomen Kuitukierrätys Oy:n mukaan kuluttajien kartonkijätteen määrä kasvoi valtakunnallisesti 40 prosenttia, 55 000 tonnista 75 000 tonniin. Kasvu on historiallisen suuri, sillä tätä ennen vuosikasvu oli 5–10 prosentin luokkaa.

– Kun on syöty ja juotu kotona, on syntynyt enemmän pakkausjätettä. Lisäksi nettikauppa on kasvanut ja kasvaa koko ajan, kertoo Suomen Kuitukierrätys Oy:n toimitusjohtaja Juha-Pekka Salmi.

Kartonkien lisääntyminen näkyy yli äyräiden pursuavissa taloyhtiöiden kartonkisäiliöissä. Tampereen Nekalassa kierrosta tekevä Pirkanmaan jätehuollon jäteauton kuljettaja Henri Ruusunen ei ole moksiskaan.

– Tuohan ei ole vielä mitään. Välillä jätekatoksen ovesta ei pääse edes sisälle, kun pahvilaatikoita on lattiasta kattoon. Kyllä siinä pääsee joskus pari valittua sanaa.

Jos pahvit ja kartongit litistäisi kasaan, mahtuisivat ne jätepisteisiin varattuihin säiliöihin ja jäteautoihin. Oikeaoppinen sääntö on simppeli. Vähän kuin täyteen puhallettujen pillimehupurkkien polkaiseminen jalalla.

– Ilmat pihalle, Ruusunen tiivistää ja taittelee malliksi suuren laatikon pikkuriikkiseksi paketiksi.

Taloyhtiöiden ja asuinalueiden jätepisteiltä kartongit ajetaan Tampereella paalattaviksi Lassila & Tikanojan kierrätyspisteisiin. Tuhannen kilon paaliin menee 40 000 maitopurkkia. Kierrätyspisteistä paalit viedään tehtaisiin uuden kartongin valmistusmateriaaliksi.

Koronavuosi sai ihmiset kierrättämään

Kartonkeja ja muita jätteitä ei ole enää vuosiin viety kaatopaikalle. Tampereen Tarastenjärven jätekeskuksen vuonna 1970 perustettu kaatopaikka suljettiin vuonna 2007. Ruohottuneen jätekasan yllä lentelevät enää lintuparvet.

– Perinteiset kaatopaikat kuuluvat historiaan. Käytöstä poistetulle kaatopaikalle ei pääse enää mitään hallitsemattomasti sisään eikä ulos, Elina Tiira kertoo.

Tänä päivänä jätteet pyritään ensisijaisesti kierrättämään – myös jätekeskuksissa. Ainoastaan sekajätteeseen laitettavat jätteet hyödynnetään energiana.

Sekajätteen määrä ei ole koronavuonna juuri kasvanut vaikka ihmiset ovat olleet kotonaan. Biojätteen määrä taas on paikoin jopa laskenut.

– Henkilöstöruokaloissa, ravintoloissa ja kouluruokaloissa jää ylimääräistä ruokaa. Eli kodeissa hävikkiruokaa ei ole tullut niin paljon ja se on hieno asia, Tiira miettii.

Kierrätyspisteet ovat siistiytyneet

Kierrätyksen lisääntymisestä kertoo myös kaikkialla kasvanut metalli-, muovi- ja lasijätteen määrä.

Myöskään kierrätyspisteitä ei enää roskata niinkuin ennen.

Lounais-Suomessa kaksi partiota siivoaa kierrätyspisteitä viisi päivää viikossa peräkärryn kanssa. Koronavuonna siivoustuntien määrä väheni kuudestatuhannesta neljääntuhanteen.

– Näyttää siltä, että on opittu lajittelemaan ja kierrättämään niin, ettei jätetä televisiota lojumaan vain jonkun kierrätyspisteen viereen jonne se on tuotu yön pimeinä tunteina, kertoo Cati Huhta.

Näinkin on tapahtunut ja tapahtuu edelleen, kaikkialla. Se on käsittämätöntä, vaikka kiukaiden, sähköelekroniikan, televisioiden, jääkkaappien ja myös vaarallisen jätteen vieminen jätekeskuksiin olisi ilmaista.

Sitä pysyykö Suomi jatkossakin siistinä, ei kukaan uskalla sanoa. Jotain Elina Tiira toivoo suomalaisten kuitenkin koronavuonna oppineen.

– Toivoisin, että tämä opettaa mahdollisuuteen tehdä vaikuttavia ympäristötekoja arjessa. Lajittelulla on vaikutusta isossa mittakaavassa. Se on pieni teko, jonka me kaikki voimme tehdä yhteisen hyvän eteen.

Kysyimme koronavuoden jätemääristä seuraavilta yhtiöiltä: Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY), Pirkanmaan jätehuolto, Lounais-Suomen jätehuolto Oy, Etelä-Karjalan jätehuolto, Kiertokaari Oy (Oulun seutu), Jätekukko Oy (Kuopion seutu).