Pirkanmaa on siirtynyt ensimmäistä kertaa koronan osalta leviämisvaiheeseen. Asiasta kertoi Pirkanmaan pandemiaryhmä tiistaina.
llmaantuvuus sairaanhoitopiriin alueella on kahden viime viikon aikana ollut 93 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Löytyneiden koronatartuntojen prosenttiosuus testatuista on 2,5 prosenttia.
Pirkanmaa tiukensi tiistaina suosituksiaan. Kaikkia lasten ja nuorten harrastusryhmiä kehotetaan pitämään taukoa 5. huhtikuuta asti.
Tauko koskee kaikenikäisten lasten ja nuorten harrastamista ryhmissä sisätiloissa. Liikuntaharrastuksista on tullut viime aikoina tartuntoja. Esimerkiksi juniorijääkiekkoilijoilla on ollut tartuntoja useissa joukkueissa.
– Rakennamme tällä ratkaisulla polkua lähiopetukseen palaamiseen mahdollisimman pian. Koulun lähiopetus on yläkoululaisten ja toisen asteen opiskelijoiden ensisijainen oikeus harrastuksiin nähden. Harrastuksia jatketaan, kun tartuntatilanne Pirkanmaalla saadaan rauhoittumaan, pandemiaohjausryhmän puheenjohtaja, johtajaylilääkäri Juhani Sand kertoo.
Lapset ja nuoret voivat jatkossa harrastaa ulkona turvallisuusohjeiden mukaan, mikä tarkoittaa esimerkiksi ryhmien koon miettimistä.
Aikuisten ryhmäharrastustoiminta sisätiloissa on suositeltu lopetettavaksi jo marraskuussa.
Aiemmin Pirkanmaalla oli vähän tartuntoja lapsilla ja nuorilla. Infektioyksikön ylilääkäri Jaana Syrjänen sanoo, että virusmuunnos voi olla syynä tartuntojen määrän lisääntymiseen.
Monet tartunnoista ovat levinneet aikuisilta lapsille. Lisäksi jääkiekkoharrastus on ollut aiemminkin tartunnoissa yliedustettuna. Syytä tähän ei tiedetä.
Voit kuunnella Juhani Sandin tiedotustilaisuudessa 16.3. pitämän puheenvuoron leviämisvaiheeseen siirtymisestä Yle Areenassa.
Pahin viikko takana
Viime viikko oli tähän asti pahin koronaviikko Pirkanmaalla. Tapauksia oli yhteensä 287. Tavallisesti tartuntoja on ollut puolet tästä.
Viime viikolla syntyi myös ikävä ennätys: 70 päivittäistä tartuntaa.
Ylen toimittajat Anu Leena Koskinen ja Antti Palomaa seurasivat suorana kello 15.30 lähtien Pirkanmaan pandemiaohjausryhmän mediainfoa. Info käsitteli Pirkanmaan koronatilannetta ja jäljitystyön tuloksia kuluneelta viikolta sekä Pirkanmaalla käytössä olevia suosituksia.
Mediainfossa olivat asiantuntijoina TAYSin johtajaylilääkäri Juhani Sand sekä infektioyksikön ylilääkäri Jaana Syrjänen ja apulaisylilääkäri Janne Laine.
Laineen mukaan sairaalahoidon tarve on kasvanut sekä tehohoidossa että vuodeosastoilla.
Pirkanmaalla oli pitkään hyvä tilanne
Pirkanmaa tuli tunnetuksi koronakevään priimusoppilaana, missä tartuntoja ja koronaan liittyviä sairauksia oli todella vähän asukasmäärään nähden. Kesällä Pirkanmaalla oli pitkiä aikoja, ettei testeissä havaittu yhtään tartuntaa.
Marraskuussa kaikki muuttui, ja koronavirus löysi lopullisesti maakunnan. Rauhaniemen sairaalassa Tampereella 13 vanhusta kuoli koronan seurauksena, ja yli sata potilasta ja henkilökuntaan kuuluvaa sai tartunnan.
Kovilla rajoituksilla tilanne parani, mutta talviloman jälkeen tapauksia oli enemmän kuin koskaan. Pirkanmaalla on jo käytössä käytännössä suurin osa tiukista toimista.
Yläkoulut ja toinen aste ovat siirtyneet maaliskuun loppuun asti etäopiskeluun ja Pirkanmaalle on annettu kuuden hengen kokoontumisrajoitus. Koulujen lähiopetukseen palaamista käsitellään viikon päästä tiistaina uudelleen.
Suurin osa pystyttiin jäljittämään
82 prosenttia uusista tartunnoista pystyttiin jäljittämään, mikä on hieno saavutus, koska uusia tartuntoja oli niin paljon. Puolet sairastuneista oli edeltävästi karanteenissa.
Puolet viime viikon tartunnoista saatiin perhepiiristä. Ne ovat perheisiin tulleet edellisviikkojen tartuntalähteistä. Sukulaisten ja ystävien tapaamisista tuli 35 tartuntaa.
Vapaa-ajan harrastuksissa todettiin viime viikolla aiempaa enemmän tartuntoja, yhteensä 25. Kurssitoiminnassa, koulussa ja päiväkodissa todettiin kahdeksan tapausta. Lasten ja nuorten osuus tartunnoista on Pirkanmaalla kasvanut viime viikkojen aikana.
10–19-vuotiaiden tartunnoista kolmasosa on tullut harrastuksista. Jaana Syrjäsen mukaan tartunnat ovat tulleet sisäharrastuksista. Lajeina erottuivat esimerkiksi jääkiekko, baletti, kuntosali ja salibandy.
Sairaalahoidossa on Syrjäsen mukaan ollut yli 40-vuotiaita jatkuvasti, eli koronavirus ei ole vain iäkkäiden sairaus.
Työpaikoilla todettiin viime viikolla 18 tartuntaa 16 eri työpaikassa. Kotimaan matkailusta tuli kahdeksan tapausta ja neljä tartuntaa kahdesta eri asuntolasta. Yksittäisiä tartuntoja saatiin myös yksityisistä juhlista, baarista ja liikennevälineistä. Ulkomailta tuli kaikkiaan yhdeksän tartuntaa.
Virusmuunnosten määrä on kasvanut Pirkanmaalla
Pirkanmaalla on toistaiseksi todettu 45 Britannian ja 11 Etelä-Afrikan virusmuunnostartuntaa ja yksi Brasiliasta peräisin oleva virusmuunnostartunta.
Pirkanmaalaiset kävivät ahkerasti testeissä, viime viikolla tehtiin lähes 10 000 testiä. Vain osa näytteistä tarkistetaan virusmuunnosten osalta, tämä osuus on kasvamassa. Esimerkiksi jääkiekkorypäs tutkitaan virusmuunnoksen varalta.
Kaikki Pirkanmaan suositukset löytyvät täältä.
Suoran infon äänen kanssa oli aluksi teknisiä ongelmia, pahoittelemme asiaa.
Lue lisää:
Tampereen busseissa pitää käyttää maskia tästä aamusta alkaen, sosiaalinen paine kova – Yle seurasi suorana
Pirkanmaalla tähän asti pahin koronaviikko epidemian aikana
Pirkanmaalla junnujääkiekossa altistuneita nyt jo yli 140, pelaajia monesta joukkueesta – Tappara ei suosittele seuran ulkopuolisia leirejä
Jotkut suomalaiset ovat antaneet tikun käydä nenässä yli 30 kertaa: koronatestejä tehdään nyt ennätysmäärin ja siihen on monta syytä
Ei pidä etsiä porsaanreikiä suosituksista, vaan välttää kohtaamisia, johtajaylilääkäri vetoaa harrastajiin – Yle seurasi Pirkanmaan koronainfoa
Pirkanmaalle kuuden hengen kokoontumisrajoitus
Koronakevään priimus palasi alamäen jälkeen ruotuun ja siihen on monta syytä – Pirkanmaa ei ota riskiä ennen hiihtolomaa, Yle seurasi suorana