Koronatilanne pahenee ympäri Eurooppaa rokotuksista ja rajoituksista huolimatta. Näin myös Helsingissä.
Euroopan tartuntatautiviraston ECDC:n tuoreista tilastoista näkyy, miten Helsingin koronatilanne vertautuu muihin Euroopan pääkaupunkeihin.
Tässä jutussa käytetään maakunta- ja läänitason lukuja, ja vertailusta on jätetty pois sellaisia kaupunkeja, joissa pääkaupunkia ympäröivä maakunta tai lääni on asukasluvultaan selvästi metropolialuetta suurempi.
Pääkaupunkiseudun koronatilanne heikkenee huolestuttavaa vauhtia
Helsinki-Uusimaan kahden viikon ilmaantuvuusluku sataatuhatta asukasta kohden oli ECDC:n tuoreimpien tietojen mukaan 321. Luvut perustuvat Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tietoihin ja ovat viikolta 9.
Tilanne on nyt pahempi kuin esimerkiksi Madridissa, Berliinissä ja Kööpenhaminassa.
Toisaalta tilanne on Helsinkiä selvästi vakavampi esimerkiksi Tukholmassa, Tallinnassa ja Prahassa.
Suunnilleen samalla tasolla Helsingin kanssa ovat Oslo, Ateena ja Bryssel.
Tilanne paranee Madridissa ja on tasaantunut Berliinissä
Pääkaupunkiseudulla otettiin viime viikolla käyttöön kolme viikkoa kestävä sulkutila.
Sen mahdolliset vaikutukset eivät vielä näy näissä tilastoissa, sillä tuoreimmat luvut ovat sulkutilaa edeltävältä viikolta.
Tilastoista voi kuitenkin tarkastella sitä, miten eri kaupunkien koronarajoitukset ovat toimineet.
Madridissa rajoitukset ovat olleet voimassa lokakuusta asti, ja niitä on kiristetty ja lievennetty koronatilanteen mukaan.
Ravintolat ja baarit saavat nyt olla auki kello 23:een asti, ja museot, elokuvateatterit ja teatterit kello 22:een.
Ulkonaliikkumiskielto astuu Madridissa voimaan kello 23, mikä on huomattavasti myöhemmin kuin monissa Euroopan suurkaupungeissa.
Myös ihmisten kohtaamisia kodeissa on rajoitettu, ja kasvomaskin käyttö on pakollista julkisilla paikoilla.
Tammikuun lopussa Madridin ilmaantuvuusluku oli 972 ja Helsingin 159.
Nyt Helsinki (321) on kuitenkin ohittanut Madridin (289).
Toinen suurkaupunki, jossa koronatilanne on kehittynyt parempaan suuntaan, on Berliini.
Vuoden alussa sen ilmaantuvuusluku oli kolminkertainen Helsinkiin verrattuna, mutta tiukkojen rajoituksien seurauksena se on painunut selvästi alaspäin.
Tuoreimmissa tilastoissa Berliinin ilmaantuvuus luku on 133. Luku on yksi parhaista koko Euroopassa.
Ravintolat, kahvilat ja lasten harrastuspaikat suljettiin Berliinissä marraskuussa. Joulukuun alussa rajoituksia tiukennettiin rajoittamalla ihmisten tapaamisia.
Joulukuun puolessa välissä Saksa sulki koulut, päiväkodit ja valtaosan kaupoista.
Koronatilanne on pahin Tallinnassa ja Prahassa
Eurooppalaisten pääkaupunkien joukossa pahin koronatilanne on tällä hetkellä Tallinnassa (1845) ja Prahassa (1567).
Prahassa lähes yhtä korkeisiin ilmaantuvuuslukuihin päästiin jo vuodenvaihteessa, mutta Tallinnassa tilanne on pahentunut nopeasti.
Siellä koronan ilmaantuvuus on kolminkertaistunut neljässä viikossa.
Lue tästä lisätietoa Viron vakavasta koronatilanteesta: Miten Viron koronatilanne äityi niin pahaksi? 4 mahdollista selitystä
Prahassa kovat rajoitustoimet, kuten maahantulokielto, ravintoloiden ja nähtävyyksien sulkeminen, liikkumisrajoitukset sekä lasten ja aikuisten maskipakko eivät ole riittäneet parantamaan tilannetta.
Lisää aiheesta:
Koronapandemian kolmas aalto nostaa päätään Euroopassa – tilanne synkkenee Italiassa, Ranskassa, Saksassa ja Virossa
Berliinin koronatilanne paranee, Pariisin heikkenee, Tukholman tasaantuu – Miten Helsinki vertautuu muihin Euroopan kaupunkeihin?
Eleonore pakeni Ranskan koronasulkua Espanjan Madridiin, jossa pääsee teatteriin, museoon ja terassille: "Mielestäni meillä on oikeus normaaliin elämään"