Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä kertoo, että viime viikko oli koronaepidemian tähän mennessä hankalin Päijät-Soten alueella.

Uusia tartuntoja todettiin 171 ja sairaalaan joutui 13 koronapotilasta viime viikolla.

Tällä hetkellä sairaalahoidossa on koronaviruksen takia kaikkiaan 17 potilasta, joista kolme on tehohoidossa.

Koronatautia sairastavien määrä on edelleen kasvussa, mikä ennakoi sairaalahoidon ja tehohoidon lisääntymistä nykyisestä lähiviikkojen aikana. Päijät-Hämeen keskussairaalan normaalia toimintaa valmistaudutaan supistamaan, jotta koronapotilaat saadaan hoidettua.

Koronapotilaiden määrän kasvu näkyy erityisesti tehohoidon tarpeen lisääntymisenä. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän johtajaylilääkäri Tuomo Niemisen mukaan ensin vähennetään kirurgisia toimenpiteitä.

– Suunniteltuja kiireettömiä leikkauksia siirretään niin paljon kuin se on mahdollista. Vielä tähän ei ole tarvetta, mutta tilanne elää päivittäin. Nyt teho-osastolla on käytössä maksimikapasiteetti.

Uusia rajoituksia on tulossa

Maakunnan koronayhteistyöryhmä päätti tänään kokouksessa suositella aluehallintovirastolle, että Päijät-Hämeessä otetaan käyttöön tartuntatautilain pykälän 58 g mukaisia toimia.

Tämä tarkoittaa, että julkisten tilojen käyttöä voidaan rajoittaa enintään 10 henkilölle samaan aikaan. Myös yli 12-vuotiaiden lasten ja nuorten harrastustoimintaa voidaan rajoittaa.

– Uudet rajoitukset koskevat kauppakeskusten yleisiä tiloja, urheilutoimintaa, sisäleikkipaikkoja ja muita tämän oloisia paikkoja. Tarkoitus on vähentää kontakteja, sanoo Nieminen.

Aiempaa vähemmän tartuntoja pystytään jäljittämään

Tartunnanlähde oli tiedossa 63 prosentilla viime viikolla todetuista koronatapauksista. Tuntemattomasta lähteestä tartunnan saaneiden määrä kolminkertaistui edellisestä viikosta.

Niemisen mukaan kaikki eivät edes tiedä, että heillä on tartunta.

– Osa tartunnan saaneista on oireettomia. Se ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että he voivat levittää virusta.

Merkittävä muutos alkuvuoteen verrattuna on, että yhä useampi tartunta on peräisin yksityistilaisuudesta. Alkuvuodesta tällaisia tapauksia oli vain satunnaisesti.

– Viime viikolla peräti neljännes tapauksista oli peräisin ystävien, sukulaisten ja kavereiden tapaamisista.

Varmistettuja koronavirustartuntoja on todettu sunnuntaihin mennessä yhteensä 1 680.

Katso yllä olevasta videosta, kuinka Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän johtajaylilääkäri Tuomo Nieminen kommentoi rajoituksia ja arvioi koronavirustilannetta. Toimittajana on Petri Niemi ja kuvaajana Juha-Petri Koponen.