Jyväskylän seutu on toistaiseksi pitkälti välttynyt aiempaa tartuttavammilta koronaviruksen muunnoksilta, jotka valtaavat kovaa vauhtia alaa pääkaupunkiseudulla ja myös Varsinais-Suomessa.
Jyväskylän kaupungin ylilääkärin Johanna Tuukkasen mukaan Jyväskylässä viime viikon loppuun mennessä oli tullut tietoon yksittäisiä virusmuunnostartuntoja mutta ei laajoja tartuntaketjuja.
Uudet muunnokset kuitenkin tarttuvat ja siten lisääntyvät viruksen aiempaa varianttia nopeammin, joten ajan myötä on todennäköistä, että niistä tulee vallitsevia yhä laajemmalla alueella.
– Saa nähdä, miten kauan tilanne pysyy meillä näin hyvänä, pohtii Jyväskylän kaupungin ylilääkäri Johanna Tuukkanen.
Pääkaupunkiseudulla viruksen brittivarianttina tunnettu muunnos on jo vallitsevassa asemassa uusissa tartunnoissa. Paitsi että virusmuunnos on tutkimusten mukaan 1,5–1,7 kertaa tartuttavampi kuin aiempi virus, se näyttää myös aiheuttavan vähän useammin vakavan koronataudin.
– Koko ajan selvitellään ja lähetetään tarkempiin tutkimuksiin näytteitä, jos on isompia tartuntaketjuja. Pyrimme varmistamaan, että saamme ne ajoissa kiinni. Tähän asti ei kuitenkaan ole näyttöä laajemmasta leviämisestä, Tuukkanen sanoo.