Etelä-Savon korona-asiantuntijoiden mukaan koronavilkusta on ollut pääasiassa pelkkää hyötyä.

Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdströmin mukaan Koronavilkku on saanut ihmiset varuilleen, ja hakeutumaan hoitoon lievienkin oireiden ilmaantuessa.

Sosterin alueellakin koronavilkkuhälytyksistä on ollut hyötyä useammassakin tartuntaketjussa.

– Niin sanottu opiskelijaketju tammi-helmikuussa lähti purkautumaan juurikin opiskelijoiden saamien vilkkuhälytysten takia, kun nuoret alkoivat hakeutua aktiivisesti testeille. Ilman hälytyksiä ketjun kiinnisaamisessa olisi todennäköisesti mennyt pidempään, kertoo Sosterin perusterveydenhuollon johtava ylilääkäri Veikko Karvanen.

Gärdströmin mukaan Koronavilkun viimeisin muutos, jossa oireettomiakin ohjataan testeihin, on kuitenkin aiheuttanut hämmennystä.

– Testaaminen ei tällöin kohdistu niihin joita pitää testata. Perustelua miksi on tehty muutos ei ole saatu ja mihin näyttöön tehty muutos perustuu.