Oulun kaupunginsairaalan koronaryppääseen liittyen on viime perjantaista lähtien kerrottu kolmesta uudesta kuolemantapauksesta. Kaikkiaan viruksen aiheuttamaan sairauteen on menehtynyt 16 henkilöä.

Samassa tartuntaketjussa uusia tartuntoja on todettu kolmen päivän aikana neljä. Kolme niistä on kaupunginsairaalan työntekijöillä, ja yksi on jatkotartunta. Kokonaisuudessaan ryppääseen liittyy tällä hetkellä noin sata koronavirustartuntaa, eniten niitä on ollut työntekijöillä.

Koronaepidemia on tasaantunut sekä Oulun kaupunginsairaalassa että Oulun kaupungin alueella aiempaan verrattuna.

Oulussa todettiin perjantaista sunnuntaihin ulottuvalla ajanjaksolla kaikkiaan 21 uutta koronavirustartuntaa.

Samaan aikaan THL kirjasi Pohjois-Pohjanmaalle yhteensä 43 uutta koronavirustartuntaa. THL:n tilastointitapa eroaa Oulun kaupungin tilastoinnista, sillä kansallinen viranomainen kirjaa tartunnat viiveellä.

Tästä voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.