Koronatilanteen synkentyessä Suomessa ovat katseet kääntyneet entistä enemmän rajavalvonnan toimivuuteen. Taudin pelätään saapuvan maahan entistä useammin matkustajien mukana.
Viimeksi eilen pääministeri Sanna Marin (sd.) peräsi Ylen TV1:n Ykkösaamun haastattelussa tiukempia otteita rajalle.
Pääministerin mukaan maan hallitus on asiassa voimaton, koska matkustajien testaamista koskevat valtuudet ovat aluehallintoviranomaisilla. Vain aluehallintoviranomaiset voivat määrätä rajoille terveystarkastuksia eli käytännössä tiukempaa testaamista.
Aluehallintovirasto tyrmää väitteet rajanylityspaikkojen isosta koronavuodosta.
– Valtaosalla on ennakkotodistus ja vain harva kieltäytyy vapaaehtoisesta testistä, aluehallintoviraston ylilääkäri Anne Hiiri sanoo.
Hiiren mukaan testistä kieltäytyy noin kaksi henkilöä sadasta matkustajasta.
Aluehallintovirasto: Pitäisikö raja paremmin, jos käskyt tulisivat maan hallitukselta?
Hiiri kertoo, että aluehallintovirastot ovat ohjeistaneet testauksen käytännössä toteuttavat kunnat toimimaan vakavan koronatilanteen vaatimalla tavalla. Hänen mukaansa kunnat ovat myös näin toimineet.
– Kaikki keinot on pyritty käyttämään niin nopeasti kuin mahdollista, Hiiri sanoo.
– Positiivisia näytteitä todetaan rajanylityksen yhteydessä tehdyissä testeissä vähän.
Pääministeri peräsi eilen lainsäädännön muuttamista siten, että maan hallituksella olisi laajemmat toimivaltuudet päättää esimerkiksi rajatestauksen käytännöistä.
Peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) jatkoi aihetta koskevaa keskustelua tänään. Kiurun mukaan rajojen terveysturvallisuudessa on vieläkin parannettavaa, sillä vaikka aluehallintoviranomaisilla ja kunnilla on voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti jo mahdollisuus laajasti testata ihmisiä rajoilla, silti näitä työvälineitä ei ole hänen mielestään käytetty riittävästi.
Aluehallintovirastossa hämmästellään, miten raja pitäisi paremmin, jos käskyt tulisivat maan hallitukselta.
Aluehallintoviraston hallintoylilääkärin Anne Hiiren mukaan esimerkiksi suuret rajanylityspaikat, kuten satamat ja lentokentät toimivat todella hyvin.
Pienemmillä rajanylityspaikoilla Kaakois-Suomen Nuijamaalla ja Vaalimaalla törmätään satunnaisesti kulkijoihin, joilla ei syystä tai toisesta ole ennakkotodistusta ja kieltäytyvät rajanylityspaikalla testistä.
– Toki jokainen rajanylittäjä pitäisi saada seulaan, mutta kuten sanottu nämä tapaukset ovat harvinaisia, Hiiri toteaa.
Lue myös:
Tarkistimme faktat: Suomi on koronan kolmannessa aallossa, mutta nämä keinot poliitikot jättivät hyödyntämättä koronan torjunnassa
"Ei mennyt ihan putkeen, koronapäätökset mitä suuremmissa määrin arvovalintoja" – kolme kysymystä ja vastausta hallituksen koronatoimista
Oikeuskansleri Pöysti A-studiossa: Suomen lainsäädäntö ei ollut valmis pandemiaan