Tampereen suurimmalta työmaalta, Tampereen areenalta, on löytynyt uusia koronatapauksia. Yhteensä työmaalla on todettu 24 tartuntaa helmikuun alusta lähtien.
Tällä viikolla todettiin kaksi uutta tartuntaa, ja altistuneet on kartoitettu. Eristyksissä on tällä hetkellä 11 henkilöä ja karanteenissa 16.
– Kahdella uudella tartuntatapauksella ei ole viranomaisen tämän hetken tietojen mukaan yhteyttä aikaisempiin, SRV:n aluejohtaja Henri Sulankivi kertoo.
Yhteensä tartunnat koskevat noin kymmentä alihankkijaa tai yritystä. Junaradan päälle rakennettava areena on muun muassa ensi vuoden jääkiekon MM-kisojen päänäyttämö.
Rakennustyöt etenevät aikataulussa. Työmaalla on testattu myös oireettomia altistuneita. Massatestauksessa aiemmin testattiin 435 henkilöä.
Lue lisää:
Yhteensä 22 tartuntaa, 70 karanteenissa: Tampereen areenan työmaan massatestaukset ohi