Uusia kuolemantapauksia on tullut yksi. Sairaalassa on kuollut 14 potilasta koronaviruksen takia.
Potilaita kaupunginsairaalan eri osastoilla on sairastunut nelisenkymmentä. Sairaalan henkilökunnasta tartunnan on saanut jopa tätä useampi, eli yli 40. Tartuntoja selittää se, että osastoille on tarvittu uutta henkilökuntaa sairastuneiden ja altistuneiden työntekijöiden tilalle, ja näin osalle uusista työntekijöistä on tarttunut koronavirus.
Tilanne on nyt kuitenkin Oulun kaupungin terveysjohtaja Jorma Mäkitalon mukaan kokonaisuudessaan helpottumassa.
– Voin vahvistaa, että ryppään tartunnat ovat laskussa. Uudet tulokset eivät näytä testausten valossa kasvavan. Varoaika on kuitenkin 14 päivää, joten seuraamme tilannetta erittäin tarkasti. Ihan vielä ei voi huokaista helpotuksesta, Mäkitalo kertoo.
Kaupunginsairaalan koronaryppään tartunnat ovat jatkotartuntoineen kasvaneet jo lähelle 100 tapaukseen. Perjantaina kerrottiin yhdestä uudesta tartunnasta aiemmin karanteeniin määrätyllä työntekijällä.
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Korjattu klo 18.25 kuolleiden määrä 14.