Korona vauhdittaa lääketeollisuudessa toimivia muovialan yrityksiä.

Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan lähes puolet muovialan yrityksistä on palkannut koronavuoden aikana lisää työntekijöitä.

Esimerkiksi kansainvälinen Thermo Fisher Scientific -yritys työllistää Joensuun seudulla 450 työntekijää. Heistä miltei puolet on palkattu korona-aikana.

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton talouskatsauksen mukaan muovialan yritysten liikevaihto on alueella kasvanut yli 10 prosenttia 180 miljoonaan euroon.

Alueen yritykset valmistavat muun muassa koronatestauksessa tarvittavia muovituotteita.

– Kyllähän tämä näkyy ihan hurjana kasvuna meillä täällä Joensuun-tehtaalla. Olemme palkanneet noin 200 ihmistä tuotantoon ja tarvitsemme vielä lisää joitakin kymmeniä, kertoo tehtaanjohtaja Anssi Viinikainen Thermo Fisher Scientific Oy:stä

Joensuun seudun alan toinen kansainvälinen yritys Medisize Oy kertoo työntekijämäärän kasvaneen vuodessa noin 20 prosenttia, yhteensä sadalla työntekijällä. Kontiolahdessa jo 600 ihmistä työllistävän tehtaiden johtajan Perttu Huovisen mukaan kasvu perustuu joko suoraan tai välillisesti koronatestaukseen.

– Valmistamme diagnostiikkatestialustoja, joita laboratoriot käyttävät erilaisten virusten todentamiseen, ja yksi näistä on koronatestialusta, kertoo Huovinen, jonka mukaan työntekijämäärä on nyt suurempi kuin kertaakaan hän kuusivuotisen uransa aikana.

Joensuun seudulla toimii noin 20 muovituotevalmistajaa. Suurin osa yritysten valmistamista tuotteista on lääketeollisuuden ja terveydenhuollon tuotteita.

Muoviteollisuus kärsii työvoimapulasta koko maassa

Muovialan työvoiman roima kysynnän kasvu on valtakunnallinen ilmiö. Elinkeinoelämän keskusliiton tuoreen suhdannebarometrin mukaan 43 prosenttia Suomen muoviteollisuusyrityksistä on palkannut uusia työntekijöitä koronavuoden aikana.

– Moni tehdas on Euroopassa pysähtynyt koronan vuoksi, mutta Suomessa tuotanto on voinut koronasta huolimatta pyöriä normaalisti, toteaa tehtaanjohtaja Perttu HuovinenMedisizelta.

Joensuun seudulla on tuotettu koronavuoden aikana muovituotteita, joiden saatavuudessa Euroopasta on ollut ongelmia.

Suurimpien työnantajien ohella myös muovialan pienemmät perheyritykset ovat mukana valmistusketjussa ja saaneet osansa kasvusta.

Polvijärvellä toimivan Muovisola Oy:n työntekijämäärä on kasvanut koronan aikaan 30 prosenttia. Tällä hetkellä 30 työntekijää ja runsaasti alihankkijoita työllistävä yritys etsii kolmea uutta vakituista tekijää.

Muovisola on muoviteollisuuden sopimusvalmistaja eli alihankkijayritys.

– Haasteita on työntekijöiden saamisessa. Ei ole tunkua. Kriteereinä on hyvä asenne ja motivaatio. Koulutamme henkilöt alusta pitäen, toimitusjohtaja Mikko Kontkanen kertoo.

Muoviliiteollisuus ry:n toimitusjohtaja Vesa Kärhän mukaan työvoimasta on pulaa koko maassa, mutta pahiten siitä kärsivät Joensuun seutu ja länsirannikko.

Korona on lisännyt tuotteiden kysyntää, ja toisaalta taas muovialan koulutusta on jatkuvasti vähennetty. Tällä hetkellä monet muovialan yritykset kouluttavat tuotannon työntekijänsä itse tai osittain oppisopimuskoulutuksena.

– Pohjois-Karjalassa suurin pula on juuri muovipuolen osaajista, vaikka työllistymisnäkymä on parhaasta päästä toisen asteen alojen vertailussa, toteaa Riverian koulutuspäällikkö Pekka Junninen.

Koulutus reagoi tilanteeseen, sillä ensi syksynä ammattioppilaitos Riveriassa alkaa oma, 20 muovialan opiskelijan ryhmä.

Kysyntäpiikki näkyy myös yritysten liikevaihdossa

Voimakas kysynnän kasvu näkyy myös yritysten liikevaihdossa. Pohjois-Karjalassa kasvua kertyi jo viime kesäkuuhun mennessä noin kymmenen prosenttia liikevaihdon ollessa 180 miljoonaa euroa. Tämä selviää maakuntaliiton raportista.

Ylen haastattelemat puolenkymmentä Joensuun seudun yritystä uskovat kasvun jatkuvan edelleen. Yritykset eivät usko liiketoiminnan palaavan koronan jälkeen entiselle tasolleen vaan jäävän astetta korkeammalle.

Lääketeollisuus ei ole suhdanneherkkä ala.

– Lääketeollisuus on siitä konservatiivinen toimiala, että markkinahäiriöt, kuten covid-19, tuovat kasvua. Varastot on pidettävä täynnä, jotta tavaraa riittää poikkeusoloissa, toteaa tehtaanjohtaja Perttu Huovinen.

Lääketeollisuduessa toimivat muovialan yritykset ovat vahvasti kansainvälisiä vientiyrityksiä.

Myönteisiä vaikutuksia myös metallialaan

Lääketeollisuuden veto tuntuu myös metalliteollisuuden puolella. Muovimuotteja valmistavien yritysten tilauskanta on harpannut uudelle asteelle.

–Tilauskirjat ovat olleet ihan täynnä viime syksystä lähtien. Lääketeollisuuden isot asiakkaamme ovat lisänneet kapasiteettia, kertoo Raumalla ja Joensuussa muovimuotteja ja -tuotteita valmistavan Muottituote Oy:n Joensuun tehtaanjohtaja Tero Vanninen.

Lue lisää:

Suomen talouskasvussa ehkä aavistus piristymistä loppuvuodesta – ekonomistit arvioivat säästöliekin jatkuvan Näin korona­kriisi vaikuttaa talouteen Koronavirus lukuina