Ensi tiistaina alkavat kirjoitukset, juhliminen ja pelko koronasta kiristävät abiturienttien välejä Hämeenlinnassa.

Viime viikolla järjestetyt bileet olivat perjantaihin mennessä johtaneet ainakin viiteen koronavirustartuntaan ja lukuisiin altistumisiin. Sosiaalisessa mediassa leviää nyt lista, jossa kaikki juhlijat sekä tartunnan saaneet abit on nimetty.

Yle pyysi paikallisilta abeilta kommentteja asiaan. Yhteydenottoja tuli muutama. He eivät esiinny jutussa nimillään aiheen arkaluontoisuuden vuoksi.

Abit kertovat, että hiihtolomaviikolla eli viikolla yhdeksän järjestettiin kahdet juhlat. Alkuviikon bileet olivat pienemmät, enemmän illanistujaiset, Yleen yhteyttä ottanut abi kertoo.

– Olin ensimmäisissä bileissä. Siellä oli paikalla yhtä kaveriporukkaa.

Hän kertoo saaneensa lieviä flunssaoireita tämän viikon keskiviikkoiltana ja käyneensä koronatesteissä eilen torstaina. Testin tulos ei ollut varmistunut perjantai-iltapäivään mennessä.

Loppuviikosta biletettiin isommin: osallistujia oli Ylen haastattelemien abien mukaan 20–30, joista osa oli mukana myös alkuviikon illanvietossa. Bileisiin osallistujat ovat useasta koulusta, ja he kaikki joutuvat karanteeniin.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen esitti torstaina huolensa abien juhlinnan riskeistä. Koulut välittivät opiskelijoille ja vanhemmille sairaanhoitopiirin kehotuksen mennä testeihin, jos on altistunut koronalle.

Leviämisvaiheessa olevassa Kanta-Hämeessä todettiin torstain aikana ennätysmäärä päiväkohtaisia tartuntoja.

Abi: "Järkyttävää ja äärimmäisen kyseenalaista"

Juhliminen vihastuttaa opiskelijoita, jotka ovat välttäneet kontakteja. Ylen haastattelemista abeista kaksi ei osallistunut bileisiin. He pelkäävät, että tartunnat leviävät ja pilaavat ylioppilaskirjoitukset myös heiltä. Ensimmäinen kirjoituspäivä on tiistaina 16. maaliskuuta.

– Jokainen saa pelleillä omalla terveydellään ja riskeerata mielensä mukaan, mutta toisten terveyden ja tulevaisuuden asettaminen vaakalaudalle on järkyttävää ja äärimmäisen kyseenalaista, toinen abi sättii.

Hän pitää lähes varmana, että altistuneita tulee kirjoituksiin, ja tauti leviää yhä laajemmin abien joukossa.

Koulutuskuntayhtymä Tavastian johtaja Jouni Haajanen kertoo, että biletartuntaketjujen jäljitys on käynnissä. Haajasen mukaan altistuneita on tavoitettu ja he ovat menneet testeihin. Jos testi on positiivinen, kirjoitukset siirtyvät.

– Tartunnan saanut ei missään tapauksessa osallistu kirjoituksiin.

Pelkän altistumisen takia karanteenissa olevien osalta tilanne on kimurantimpi. Heitä varten on omat tilat ja järjestelyt.

– Mutta heille on paikkoja rajatusti. Tämän hetken tietojen perusteella paikat riittävät, mutta tarkkaa karanteenissa olevien määrää ei vielä tiedetä, Jouni Haajanen sanoo.

Ylioppilastutkintolautakunta on koonnut sivuilleen ohjeet kirjoitusten järjestämisestä korona-aikana. Ylioppilaskirjoituksiin osallistujille suositellaan 14 vuorokauden omaehtoista karanteenia ennen kokeiden alkamista.

Bilettäjien nimet leviävät Snapchatissa – onko se rikos?

Bileissä olleiden ja tartunnan saaneiden nimet ovat laajalti hämeenlinnalaisten abien tiedossa. Snapchatissa leviää lista, johon on kirjoitettu osallistujien etu- ja sukunimet. Tartunnan saaneiden nimien perässä lukee ”todettu”. Yle on nähnyt nimilistan.

– Toisten terveystietojen levittäminen on väärin ja jopa laitonta, mutta ymmärrän, miksi sitä tapahtuu. Nyt kun tiedämme, keitä bileissä on ollut, osaamme itse välttää kyseisiä henkilöitä ja mahdollisesti kertoa rehtorille, jos he ilmestyvätkin kirjoituspäivinä koululle, kolmas Ylen haastattelema abiturientti ajattelee.

Hän kertoo kuuluvansa koronaviruksen riskiryhmään.

Kysyimme terveystietoja sisältävän nimilistan laillisuudesta Hämeen poliisilta. Rikosylikomisario Riku Vihtilä arvioi, että itse nimilistan keräämisessä ei ole mitään väärää tai laitonta.

– Ei se ole mikään salaisuus, että ketkä ovat olleet paikalla. Tarkoitushan voi olla hyväkin, toteaa Vihtilä ja viittaa tartuntaketjujen ehkäisyyn ja jäljittämiseen.

Ongelmalliseksi lista muodostuu, jos sitä käytetään väärässä tarkoituksessa.

– Siinä vaiheessa voisi ajatella, että saattaa syyllistyä yksityiselämää koskevan tiedon levittämiseen, jos tällaisia arkaluontoisia terveystietoja sisältäviä listoja levittää kovin laajasti.

Hämeen poliisin tietoon ei ole tullut, että alueella olisi järjestetty tilaisuuksia, jotka olisivat rikkoneet kokoontumisrajoituksia. Riku Vihtilä huomauttaa, että esimerkiksi yksityisasunnoissa järjestettäviä juhlia poliisin ei ole mahdollista valvoa.

Kanta-Hämeessä yli kuuden hengen yleisötilaisuudet on kielletty Etelä-Suomen aluehallintoviraston määräyksellä 4. maaliskuuta alkaen. Määräys ei kuitenkaan koske yksityisiä juhlia.

Matti Tolvanen: kyseessä yksityisyyttä loukkaavan tiedon levittäminen

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta tulkitsee lakia tiukemmin. Tolvasen mukaan nimilistan kerääminen täyttää jo henkilörekisterin tunnusmerkit, eikä sellaista saisi tehdä.

Myös Tolvasen mukaan olennaista on kuitenkin nimilistan levittäminen ja se, miten laajalle tieto on levinnyt.

– Jos listassa on henkilön nimi ja terveyteen liittyviä tietoja, on mielestäni kyseessä ehdottomasti yksityisyyttä loukkaavan tiedon levittäminen.

Laissa ei ole tarkkaa rajaa sille, milloin tietoa on levitetty laajasti. Tolvasen mukaan lakikirjallisuudessa rajana on yleisesti pidetty noin 20 henkilöä.

Hämeenlinnan tapauksessa myös kunnianloukkauksen tunnusmerkit saattavat Tolvasen mielestä täyttyä, jos nimien levittämisellä on tarkoituksenmukaisesti yritetty mustamaalata henkilöitä.

Tiedon levittämisestä on Tolvasen mukaan ensisijaisesti vastuussa se, joka on viestin ensimmäisenä sosiaaliseen mediaan jakanut. Tolvanen kertoo, että vastuussa ovat kuitenkin myös kaikki viestiä eteen päin jakaneet.

Tolvanen korostaa vastuullisuutta sosiaalisessa mediassa. Hän pitää tyypillisenä, että vastaavat viestit saattavat karata nuorten keskuudessa käsistä.

– Jokaisen pitää kuitenkin ymmärtää, että toisen terveyttä koskevia tietoja ei saa levittää.

Seurauksena voi olla sakkorangaistus ja mahdollinen vahingonkorvausvastuu.

Juhlissa ollut abi: "En uskonut, että tartunta tulee"

Palataan jutun alussa esiintyneeseen abiin, joka oli ensimmäisissä bileissä. Hänen osaltaan kirjoitukset siirtyvät nyt syksyyn. Hän on jo sopeutunut asiaan, vaikka koronatestin tulos ei olekaan varmistunut.

– Oikeastaan tämä helpottaa, kun on enemmän aikaa lukea. Suunnitelmien muuttuminen ärsyttää. Intti ja jatko-opinnot siirtyvät nyt puolella vuodella.

Kaduttaako?

– Olisi voinut jättää menemästä. En uskonut, että tartunta tulee.

Voit keskustella aiheesta lauantai-iltaan kello 23:een asti.

Lue myös:

Lounais-Suomen poliisi haluaa hillitä nuorten bileintoa Satakunnassa: "Kutsumattomia vieraita ja muutenkin liikaa ihmisiä koolla" (25.2.2021)

Helsingin poliisi on saanut viikonlopun teknobileistä uusia tietoja, joiden takia se aloittaa asiasta rikostutkinnan (8.2.2021)

Mökkibileissä koronatartunta Lappeenrannassa – kaikkien altistuneiden henkilöllisyys ei ole tiedossa, koska väkeä oli ilmoitettua enemmän (29.1.2021)

Korona vei opiskelijoilta bileet ja sosiaalisen elämän: "Ryyppäämisellä ja remuamisella on syvempi tarkoitus" (20.8.2020)