Astra Zenecan koronavirusrokotteeseen liittyvät haittatapausepäilyt eivät muuta rokotusjärjestystä tai järjestelyitä Kainuussa. Suomessa on tehty linjaus Astra Zenecan koronavirusrokotteen antamisesta myös yli 70-vuotiaille.

Euroopan lääkevirasto on ilmoittanut selvittävänsä Astra Zenecan koronarokotteen yhteydessä ilmenneitä veritulppatapauksia. Suomen lääkealan turvallisuudesta vastaava Fimea on todennut, että tällä hetkellä ei ole viitteitä siitä, että rokote olisi aiheuttanut nämä haitat tai että veritulppatapaukset olisivat rokotetuilla yleisempiä kuin rokottamattomilla.

Kyseinen miljoonan annoksen rokote-erä ei ole ollut käytössä Suomessa, eikä Suomessa ole raportoitu vastaavia tapauksia. Kainuussa on ollut käytössä pääasiassa Pfizer-Biontechin rokotetta ja pienempiä määriä Modernan ja Astra Zenecan valmisteita.

Kainuun soten vs. pandemiapäällikkö Tuomo Erola toteaa, että kaikki rokotevalmisteet ovat käyneet läpi tarkan tutkimuksen ja niihin liittyvät haittariskit ovat erittäin pieniä. Kainuussa seurataan kansallisia ohjeita asiaan liittyen, eikä Erolasta nykytiedon mukaan ole syytä muutoksiin.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.