Astra Zenecan rokotteen suosittaminen yli 70-vuotiaille ei muuta rokotuskäytäntöjä Päijät-Sotessa.

Tietoa Astra Zencan koronarokotteen tehosta iäkkäillä oli aiemmin liian vähän, mutta uusimpien tutkimusten valossa rokote antaa suojaa myös heille. Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä päätti tällä viikolla, että Astra Zenecan koronarokotetta annetaan tästä lähin Suomessa myös 70 vuotta täyttäneille.

Päijät-Soten rokotevastaavan Kimmo Kuosmasen mukaan alueelle tulevista rokotteista Astra Zenecan osuus on ollut kuitenkin vähäinen ja vaihteleva, joten rokotusjärjestystä ei katsota tarpeelliseksi muuttaa.

Rokotuskäytännöt pyritään pitämään asiakkaille niin selkeinä, kuin mahdollista.

– Emme halua joka viikko muuttaa viestiämme, Kuosmanen toteaa.

Yhtymä on ilmoittanut, että 70–74-vuotiaiden sekä riskiryhmään kaksi kuuluvien 60–69-vuotiaiden koronarokotuksiin aletaan varata aikoja 22. maaliskuuta. Heille pitäisi olla tuolloin riittävästi Pfizerin ja Biontechin rokotetta.

– Arvioin, että pääsemme näin hyvin ja ensisijaisesti rokottamaan yli 70-vuotiaita, Kuosmanen sanoo.

Myös Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä suosittelee, että 70 vuotta täyttäneiden rokotuksia jatkettaisiin edelleen ensisijaisesti niin sanotuilla mRNA-rokotteilla eli esimerkiksi Modernan tai Pfizerin ja Biontechin valmisteilla.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.