Peuraborssi tuoksuu pitokokki Päivi Lehtosen kotitalossa pitkän metsätien varrella Nousiaisissa. Lähimmälle naapurille on pitkä matka, mutta kansallispuiston raja on vain kivenheiton päässä.
Näitä Varsinais-Suomessa sijaitsevan Kurjenrahkan kansallispuiston asiakkaita Lehtonen juuri ajatteli, kun hän viime vuonna kiinnitti Take away -mainoksen keittiönsä ikkunan alle.
– Kun tiesin, että retkeilijöitä täällä kulki enemmän ja enemmän, ja evästä kaivattiin matkalle, niin tähän kysyntään päätin vastata, Lehtonen tiivistää.
Kävijöitä on ollut mukavasti ja jokunen olisi kaivannut myös olutta ja makkaraa, mutta sellaista ei Päivi Lehtosen avonaisesta ikkunasta saa. Tarjolla on kahvia ja piirakkaa, ja täyttävämpiä pataruokia.
Asiakas ottaa tilaamansa annoksen mukaan ja nauttii sen luontoretken lomassa esimerkiksi levähdyspaikalla. Näin ei tarvitse ahtautua muiden retkeilijöiden joukkoon nuotiopaikoille makkaraa paistamaan.
Nuoret ovat innostuneet luonnosta
Suomen kansallispuistoissa mitattiin viime vuonna peräti 23 prosenttia kasvua kävijämäärissä.
Yksi syy reippaaseen kasvuun on korona. Kun harrastusmahdollisuudet ovat vähentyneet, samoilu väljissä olosuhteissa mielletään turvalliseksi koronan kannalta.
Metsähallituksen mukaan erityisesti nuoret ovat nyt innostuneet retkeilemään.
Markus Kostamo Huittisista on yksi esimerkki heistä.
Markus lähti kavereidensa kanssa Puurijärven–Isosuon kansallispuistoon, Kokemäenjoen mutkaan. Ensin nuoret ihailivat jäätynyttä suomaisemaa lintutornista. Sen jälkeen matka suuntautui nuotiopaikalle makkarantuoksu mielessä.
– Olisihan se mukava tutustua muihinkin kansallispuistoihin, kameran kanssa reissulle lähtenyt Markus Kostamo haaveilee.
Puurijärven–Isosuon puisto kaksinkertaisti viime vuonna kävijämääränsä. Avara suomaisema näyttää tuovan mielihyvää tämän päivän suomalaisille.
Tasaisena virtana puiston poluille
Petri Hautala katselee ja tekee luontohavaintoja Vajosuon maisemissa. Vajosuo kuuluu Kurjenrahkan kansallispuistoon, ja Hautala toimii sen puistomestarina.
Tällä reitillä onnekas voi nähdä suden. Hirvieläimiä siellä vilisee enemmänkin.
Hautalan mukaan puistossa on ollut mukavasti kävijöitä myös alkuvuoden aikana.
Uusi ilmiö on, että sesonkihuippuihin perustuva käyttö on muuttunut tasaisempaan kävijävirtaan ympäri vuoden ja kaikkina viikon päivinä.
– Huollonkin kannalta on parempi, etteivät vessat täyty yhdessä viikonlopussa tai polttopuut lopu kesken, sanoo Hautala.
Lisäraha tulee tarpeeseen
Suomen kansallispuistoissa vierailtiin viime vuonna lähes neljä miljoonaa kertaa. Isompi kävijämäärä kuluttaa väyliä ja kuormittaa palveluja.
Metsähallituksen luontopalveluille saatiin valtion kassasta viime vuonna 7,5 miljoonan euron tasokorotus. Tänä vuonna tasokorotus on 9,5 miljoonaa euroa. Tällä rahalla palvelutarjontaa pyritään pitämään hyvällä tasolla.
Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella. Kommentointi sulkeutuu 16.3.2021 kello 23.00.
Lue myös:
Retkeilyvaatteista tuli uusi tuulipuku – suomalaisten suosimat ulkoiluvermeet ovat jo katumuotia, ja niiden kauppa vain kiihtyy
Kansallispuistoissa ennätysvilkas viime vuosi – Metsähallituksen mukaan suosion takana muutakin kuin koronapandemia