Bussiyhtiö Satakunnan Liikenne ottaa käyttöön maskipakon kaukoliikenteessä.

Pakko koskee Onnibus flex -vuoroja, jotka tunnetaan Satakunnan Liikenteen omina pikavuoroina. Satakunnan Liikenne ajaa lisäksi Rauman lähiliikennettä.

Uusi matkustusehto tulee voimaan jo huomenna perjantaina. Yhtiö edellyttää matkustajilta kasvomaskin tai visiirin käyttöä, jos terveydelliset syyt eivät sitä estä.

Esimerkki VR:ltä

Vastaavan ehdon on torstaista alkaen ottanut käyttöön junayhtiö VR, ja useat bussiyhtiöt ovat seuranneet esimerkkiä. Satakunnan Liikenteen liikennepäällikkö Petteri Hurskainen kertoi Ylen aiemmin torstaina julkaisemassa haastattelussa, että hänen omasta mielestään maskipakko on hyvä ajatus.

Maskin käytöllä pyritään lisäämään turvallisuutta ja vähentämään koronaviruksen leviämisen riskiä. Toistaiseksi Satakunnan Liikenteen autoissa on Hurskaisen mukaan todettu yksi korona-altistuminen.

Lisätty klo 17.49 Maskipakko koskee lisäksi kaikkia Onnibussin muita vuoroja.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta