Koronatesteihin hakeutumattomuus herättää edelleen suurta huolta Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä. Sairaanhoitopiirin tietoon on tullut, että alueen nuoret ovat järjestäneet viime viikolla juhlia, joihin osallistuneisiin on nyt jäljitetty positiivisia koronatapauksia.
Sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen kertoo, että juhlissa on ollut myös kevään abiturientteja, jotka pelkäävät nyt ensi viikolla alkavien ylioppilaskirjoitusten puolesta.
– Nuorten keskuudessa ilmeisesti on käyty keskustelua siitä, että kannattaako testiin hakeutua, että voi varmasti päästä kokeisiin. Tämä on asia, johon kannattaa tosi vakavasti suhtautua.
– Totta kai ylioppilaskirjoitukset ovat abiturientin alle 20 vuoden elämässä kerran elämässä -tapahtuma. Jos on altistuttu koronavirukselle, tulee oireita eikä hakeuduta testeihin, niin on riski siitä, että virus tarttuu opiskelukavereille, opettajille tai lisätartuntojen kautta muiden opiskelutovereiden koteihin. Tauti voi olla jollekin kohtalokas ja se on tietysti iso riski.
Leskinen toivoo, että alueen lukiolaisten vanhemmat kävisivät asiasta keskustelua kotona nuorten kanssa.
Muuttuuko maakunnan rokotelinjaus?
Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän mukaan Astra Zenecan koronavirusrokotetta voi jatkossa antaa myös 70 vuotta täyttäneille, joten rokotetta voi antaa kaikille ikäryhmille. Kanta-Hämeen pandemiaryhmä tekee oman linjauksensa Astra Zenecan valmisteen käytöstä viimeistään ensi viikolla.
– Rokotetilanteeseen vaikuttaa kuitenkin se, mitä ainetta sairaanhoitopiirille tulee ja miten paljon, muistuttaa johtajaylilääkäri Sally Leskinen.
Pfizerin ja Biontechin valmistetta on tullut sen verran enemmän, että sitä on kohdennettu Kanta-Hämeessä yli 70-vuotiaisiin.
– Pfizer–Biontech-rokotetta tulee moninkertainen määrä. Sitä tulee viikossa nyt noin 2 300 annosta ja seuraavina viikkoina annosmäärät ovat edelleen hiljalleen nousevat. Astra Zenecaa tulee noin 400–500 annosta viikossa, joten sen osalta puhutaan pienestä osasta rokotteita.