Kymenlaaksossa on tänään torstaina todettu kahdeksan uutta koronavirustartuntaa.

Sairaalahoidossa ei ole yhtään koronapotilasta.

Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmä linjasi eilen keskiviikkona, että maakunta on edelleen koronaepidemian kiihtymisvaiheessa. Se on kolmiasteisen portaikon keskimmäinen taso.

Kymenlaakson kahden viikon ilmaantuvuusluku on nyt noin 25. Positiivisten näytteiden osuus on pudonnut alle prosentin ja on nyt 0,8 prosenttia.

Kymenlaaksossa ei ole todettu uusia virusmuunnostapauksia. Tutkimuksia virusmuunnosten selvittämiseksi tehdään koko ajan.

Kymsote huomauttaa, että Kymenlaakson ympäröivillä alueilla tilanne on edelleen huonompi, ja virusmuunnosten osuus lähialueiden tartunnoissa huolettaa.

Kymsoten mukaan lähialueiden huono tilanne lisää riskiä sille, että koronatilanne myös Kymenlaaksossa voi huonontua nopeastikin.

– Tilanne on Kymenlaaksossa nyt hyvä, mutta kun katsoo, miten nopeasti tilanne muuttui vaikkapa Etelä-Karjalassa, niin meidän on todella tärkeä olla varuillaan, ja ennen kaikkea jokaisen pitää jaksaa noudattaa annettuja ohjeita, Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa sanoo tiedotteessa.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kymenlaaksosta.

Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.