Yhteensä 46 hengen kansainvälinen opiskelijaryhmä kävi Inarin Saariselällä hiihtolomamatkalla helmi–maaliskuun vaihteessa. Opiskelijat olivat Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksen sekä alueen ammattikorkeakoulun kansainvälisen vaihdon opiskelijoita.
Kuopion kaupunki kertoo, että matkalla olleista tai siihen liittyen on todettu tähän mennessä 18 koronavirustartuntaa. Ryhmämatkalaisten sairastumisesta kerrottiin keskiviikkona.
Kuopion kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Raija Savolainen sanoo, että ryhmä oli vieraillut paluumatkallaan Saariselällä ravintola Huipussa 4. maaliskuuta. Yrittäjä kertoo Ylelle saaneensa tästä tiedon 10. maaliskuuta.
Pysyneet omassa porukassaan
Muuna aikana opiskelijoiden ryhmä oli Savolaisen mukaan pysytellyt omissa mökeissään. Ryhmä vieraili Saariselällä 28. helmikuuta – 4. maaliskuuta.
– He ovat olleet Timetravelsin järjestämällä matkalla. Heillä on ollut oma majoitus ja mukana on ollut matkanjärjestäjältä aktiviteettiohjaaja, joka on järjestänyt erilaisia aktiviteetteja. Meidän tietojen mukaan ne ovat tapahtuneet omassa porukassa, Savolainen kertoo.
Savolaisen mukaan kukaan ryhmämatkalaisista ei ollut tiennyt sairastavansa koronavirustautia Lappiin tullessaan. Noin kymmenen heistä oli alkanut oireilla Kuopioon palattuaan.
– Vasta paluun jälkeen he ovat alkaneet oireilla, eli on epäily että tartunta on Saariselältä, Savolainen sanoo.
Savolaisen mukaan on vaikeaa sanoa, mistä tartunnat ovat saaneet alkunsa.
Timetravelsin asiakaspalvelusta kerrotaan, ettei yhtiö myy tällä hetkellä ryhmämatkoja alueille, joissa yli kuuden henkilön kokoontumiset ja yleisötilaisuudet on kielletty.
Ravintola Huipun työntekijät ottivat tiedon rauhallisesti vastaan
Saariselän Huippu-ravintolan yrittäjä Susanna Viljaharju sai eilen tiedon kuopiolaisen opiskelijaryhmän matkasta Saariselälle sekä heidän vierailustaan ravintolassa.
Viljaharju ei puhelua säikähtänyt.
– Koko ajan on ollut tiedossa, että koronaa on, ja on vain ajan kysymys, milloin ja missä sitä ilmenee. Nyt me toimimme ohjeiden mukaan.
Kymmenestä työntekijästä viisi joutui ilmoituksen myötä karanteeniin.
– Rauhallisesti he ottivat tiedon vastaan.
Viljaharju oli itsekin töissä 4. maaliskuuta, kun opiskelijaryhmä oli käynyt ravintolassa. Hän ei ollut havainnut yhtä yksittäistä isoa ryhmää, joten hän ei tiedä, mihin kellonaikaan tai kuinka isoina joukkoina opiskelijat olivat ravintolassa vierailleet.
– Ei tässä paniikkia ole. Joka tapauksessa ravintola on suljettu maaliskuun 28. saakka, niin kuin on ohjeistettu, Viljaharju sanoo.
Broas: Nyt ei ole tällaisten ryhmämatkojen aika
Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broas sanoo ykskantaan, että ryhmämatkat tulisi tällä haavaa unohtaa.
– Nyt ei ole ryhmämatkojen aika. Tartuntariski Etelä-Suomessa on niin suuri, että koronan leviämisen riski matkustamisen kautta on merkittävä. Ohjeistus ja suositus on, että nyt vältettäisiin kaikkea muuta kuin ihan välttämätöntä matkailua.
Lapissa on todettu torstaipäivän aikana neljä uutta koronavirustartuntaa. Kaksi niistä on todettu Kolarissa ja ne liittyvät Broaksen mukaan Kuopion ryhmämatkaan.
Korjattu 11.3. kello 15.29 Ravintola Huipun yrittäjä sai tietää opiskelijaryhmän tartunnoista 10.3. eikä 11.3.