Viimeiset neljä viikkoa ovat olleet uusien koronavirustartuntojen määrien osalta lohdullista seurattavaa. Sairaanhoitopiirin infektioylilääkärin Juha Salosen mukaan ilmaantuvuusluku on leviämisvaiheessa olevan sairaanhoitopiirin alueella kuukauden aikana.

Keskiviikkona Vaasan sairaanhoitopiirin alueella todettiin kolme uutta koronavirustartuntaa.

Neljä viikkoa sitten ilmaantuvuusluku 100 000 ihmistä kohden oli 145. Nyt maaliskuun toisella viikolla ilmaantuvuusluku on noin puolet, 73.

– Trendi näyttää kohtuullisen hyvältä ja toivottavasti jatkuu tällaisenaan, Salonen sanoo.

Ainakaan toistaiseksi talvilomamatkailijat eivät ole tuoneet piikkiä alueen koronatartuntatilastoihin. Salonen varoo vielä huokaisemasta helpotuksesta. Hän arvioi, että lomamatkalaisten mahdollisesti saamat koronatartunnat selviävät noin viikon kuluessa.

– Jos sen aikana ei paljon tule, voidaan ajatella, että hiihtoloman ajasta on selvitty kohtuullisesti.

Vaasan sairaanhoitopiiri on epidemian leviämisvaiheessa. Infektioylilääkäri Juha Salonen on varovaisen toiveikas siitä, että sairaanhoitopiiri voisi pian palata kiihtymisvaiheeseen. Sairaalassa on juuri nyt vähän koronapotilaita ja ilmaantuvuusluku laskee.

Sosiaali- ja terveysministeriö on määritellyt koronavirusepidemian vaiheet kolmeen tasoon: perustaso, kiihtymisvaihe ja leviämisvaihe. Yhtenä leviämisvaiheen kriteerinä on pidetty sitä, että kahden viikon ilmaantuvuusluku nousee yli 25:een per 100 000 asukasta.

– Tilannetta seurataan. Meidän alueella pitäisi ainakin olla nyt maksimaaliset suojatoimet, niitä ei juurikaan voi enää kiristää.

Ylen päivittyvä rokotegrafiikka kertoo, että Vaasan sairaanhoitopiirin alueen asukkaista on keskiviikkoon 10.3. mennessä rokotettu 10,7 prosenttia.

Keskiviikkona Vaasan sairaanhoitopiiri sijoittui muihin sairaanhoitopiireihin verraten kärkikymmenikköön rokotusnopeudessa.

Salonen kuitenkin painottaa, ettei kymmenen prosenttia anna vielä minkäänlaista laumasuojaa koronavirusta vastaan.

Mutta miltä näyttää ensi kesä koronavirusepidemian osalta Pohjanmaalla?

– Riippuu monesta asiasta, kuten siitä, miten pahenevaa epidemiaa pystytään rajoittamaan. Toiseksi se riippuu siitä, miten paljon rokotteita tulee, Salonen sanoo.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta torstaihin kello 23 saakka.