Etelä-Karjalassa on todettu 20 uutta koronavirustartuntaa.
Kyseessä on toistaiseksi suurin päiväkohtainen tartuntalukema koronavirusepidemian aikana Etelä-Karjalassa.
Sairaalahoidossa on seitsemän koronapotilasta. Eksoten terveys- ja vanhustenpalvelujen johtaja Tuula Karhulan mukaan sairaalahoidossa olevat potilaat ovat keskimäärin 55-vuotiaita.
– Vain Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo tehohoidossa olevien potilaiden määrän, mutta kyllähän sairaalahoitoa vaativat potilaat ovat oikeasti sairaita, Karhula sanoo.
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote ei ole aiemmin ilmoittanut tarkkaa sairaalahoidossa olevien määrää.
Potilaiden määrää ei ole ilmoitettu tietosuojasyistä, kun heitä on ollut alle viisi.
Tuula Karhulan mukaan Eksoten sairaalakapasiteetti riittää tällä hetkellä hyvin.
– Seuraamme tilannetta päivittäin. On mahdollista, että joudumme lähiviikkoina esimerkiksi perumaan suunniteltuja leikkauksia.
Etelä-Karjala on koronavirusepidemian vakavimmassa eli leviämisvaiheessa.
Uutista muokattu 10.3.2021 kello 16.03: Lisätty Tuula Karhulan kommentit.