Espoon Leppävaaran lukion rehtorin mukaan THL:n ohjeet erikoisjärjestelyihin tulivat liian myöhään.

Tyttöystävän kanssa yhteyttä pidetään Snapchatissa. Päivät täyttyvät lukemisella, kävelyillä ja äidin kanssa tehdyillä kauppareissuilla, joilla Krapinoja ei edes nouse autosta itse kauppaan.

– En olisi uskonut, että koskettaa niin paljon, kun ei voi nähdä kavereita. Harmittaa kun ei voi nähdä tyttöystävää. Mutta kokeiden jälkeen sitten, Krapinoja sanoo.

THL antoi kevään kirjoittajille suosituksen omaehtoisesta karanteenista ennen kirjoituksia.

Abiturientti Krapinoja ei ole ainoa Leppävaaran lukiossa, jolle kevät on ensi viikosta alkaen yhtä jännitysnäytelmää.

– Veitsen terällä mennään. Katsotaan mitä tapahtuu, toteaa Ismo-Olaf Kjäldman, Leppävaaran lukion rehtori.

Leppävaaran lukiossa kirjoittaa keväällä yhteensä 151 oppilasta. Suurimmillaan yhtenä kirjoituspäivänä paikalla on 119 kirjoittajaa.

– Ilman muuta tähän sisältyy riskejä. Kirjoituksissa on aina tietty jännitysmomentti. Sähköiset kirjoitukset aiheuttavat yllättäviä ongelmia. Moni asia voi mennä pieleen, Kjäldman sanoo.

Leppävaarassa sisääntulo lukioon on porrastettu, ja abiturientit osastoidaan eri puolille koulua valmistautumaan kirjoituksiin. Sieltä heidät otetaan osastoittain sisään saliin, missä kirjoitukset tapahtuvat.

– Salissa kirjoittajat on sijoitettu sivu-, etu- ja takasuunnassa kahden metrein välein toisistaan. Olemme esittäneet voimakkaan toivomuksen, että jokainen osallistuja käyttäisi maskia, Kjäldman kertoo.

Järjestäjäpuolella on omat syynsä huoliin: valvojat ovat jopa 119 kirjoittajan kanssa samassa tilassa tunnista kahteen tuntiin.

– Siellä on todella paljon ihmisiä, Kjäldman sanoo.

Riskejä koitetaan minimoida valvojille maskin ja visiirin sekä riittävän käsihygieniasta huolehtimisen avulla. Leppävaaran lukiossa on myös oltu etäopetuksessa käytännössä joulukuusta asti, eli sekä opiskelijoiden että opettajien ihmiskontaktit ovat vähentyneet.

Tiukat aikaikkunat

Kokeet alkavat tiistaina äidinkielen ja kirjallisuuden lukutaidon kokeilla. Leppävaaran lukiossa opiskeleva Krapinojahaluaa päästä lukemaan lakia.

– Stressaavaa on ollut. Olen lukenut kaikkiin kokeisiin ja yrittänyt keskittyä, tietysti se on vähän vaikeata. Kunhan ei anna Playstationin tai kännykän haitata, niin ihan sujuu, Krapinoja kertoo.

Krapinoja kirjoittaa kuusi ainetta: äidinkielen, englannin, ruotsin, historian, matematiikan ja yhteiskuntaopin. Hän painottaa sellaisia aineita, jotka hyödyttävät korkeakoulujen pääsykokeissa.

Leppävaaran lukion rehtori Ismo-Olaf Kjäldmaninmukaan koronatartunnat- ja altistumiset ovat ylioppilaskirjoitusten kannalta hyvin kinkkinen juttu.

– Tänäkin keväänä tulee kirjoittajia, jotka olivat syksyllä karanteenissa, eivätkä voineet osallistua kirjoituksiin silloin. Valmistuminen siirtyi itsenäisyyspäivältä tälle keväälle, Kjäldman kertoo.

Kunnallisvaalit siirrettiin kesäkuulle. Olisiko kirjoitusten kanssa pitänyt tehdä samoin ja odotella parempia aikoja?

– Tässä eivät ole ainoastaan kirjoitukset tapetilla. Jos niitä olisi siirretty, olisi pitänyt tehdä päätös siitä, olisiko korkeakoulujen pääsykokeita pitänyt siirtää. Moni menee armeijaan suoraan lukiosta, kirjoituksien siirtäminen vaikuttaisi myös siihen.

Kirjoitusten, asevelvollisuuden ja pääsykokeiden yhdistelmä voi viivästyttää jatko-opintojen alkua vuosilla. Jos kirjoitukset siirtyvät puoli vuotta, myös armeijaan astuminen todennäköisesti myöhästyy. Asepalveluksen suorittaminen taas huomattavasti vaikeuttaa pääsykokeisiin osallistumista tai jopa siirtää sitä.

Myös abiturientti Krapinojan pasmat menisivät siirroista sekaisin.

– Koko ensi vuoden suunnitelma muuttuisi, jos en voisi nyt osallistua kirjoituksiin. Olisi tosi ikävä saada koronatartunta nyt.

THL on antanut ohjeita mahdollisista erikoistoimista, millä riskejä voisi vähentää. Kirjoittajia voisi jakaa pienempiin ryhmiin ja useisiin tiloihin. Kjäldmanin mukaan ohjeet tulivat liian myöhään.

– Meillä ei ole valmiuksia tällaiseen, erikoistilojen rakentaminen on mahdotonta. Kun kirjoitukset ovat sähköiset, hirvittävät määrät piuhaa ja tekniikkaa määrittävät paljon sitä, mitä voimme tehdä.

THL:n ohjeiden mukaan karanteenissa oleva altistunut, mutta oireeton kirjoittaja voisi osallistua kirjoituksiin erityisjärjestelyin. Kaikilla lukioilla ei ole mahdollisuuksia tällaisen järjestämiseen. Leppävaara on yksi näistä.

– Tasapainotellaan yksilön ja yhteiskunnan välillä: kumpi painaa vaa'assa enemmän. Päätöksiä tehdään hetkessä, yhteinen turvallisuus ensimmäisenä mielessä. Yksilöstä pitää silti pitää huolta, ettei hän esimerkiksi kirjoituksien siirtyessä jää yksin pettymyksensä kanssa, Ismo-Olaf Kjäldman sanoo.

Matti Krapinojalla on vielä hieman alle viikko aikaa valmistautua kokeisiin. Pänttäys alkaa viimeistään kello kymmenen aamulla. Päivän aikana luetaan maksimissaan kahta ainetta yhteensä noin parin tunnin ajan. Vaikka tilanne on kaukana ideaalista, Krapinojalla on luottoa kirjoituksissa onnistumiseen ja jatko-opintopaikan saamiseen.

– Oikeustiede on aina kiinnostanut. Uskon, että pääsen kouluun.

Leppävaaran lukion rehtori Ismo-Olaf Kjäldman kertoo lisää ylioppilaskirjoitusten haasteista Ylen Ykkösaamun haastattelussa:

Lue myös:

Miten käy ylioppilaskirjoitusten, jos hiihtolomasesonki räjäyttää koronaluvut? Yo-lautakunta varautuu siirtämään tutkinnon viime hetkellä

Abitreenit: Voiko yo-kirjoitusten aikataulu vielä muuttua? Pitääkö maskia käyttää koko kokeen ajan? – YTL vastaa lukiolaisia huolettaviin kysymyksiin

Tänään ratkeaa, pääsevätkö pääkaupunkiseudun abit lähiopetukseen ennen yo-kirjoituksia – Jasper Lindqvist: lumilautailu vie voiton pänttäämisestä, jos istuu kotona