Etelä-Pohjanmaan tautitilanne on jatkunut jo useamman kuukauden ajan jopa hämmentävän tasaisena.

Sairaanhoitopiirin ylilääkäri Matti Rekiaro luettelee kuukausittaisia tartuntamääriä joulukuusta lähtien: 101, 101 ja 100.

– Jos maaliskuu jatkuu kuin on alkanut, niin siihen samaan jälleen mennään. Tautitilanne on siis merkittävästi koko maata, erityisesti pääkaupunkiseutua, tasaisempi. Voisi sanoa tautitilannetta sairaanhoitopiirissä yllättävän hyväksi ja vakaaksi, jos näin nyt koskaan voi koronaviruksesta todeta, Rekiaro kuvaa.

Samaan hengenvetoon Rekiaro muistuttaa, ettei hiihtolomaviikkojen vaikutusta voi vielä tarkasti arvioida.

– Tilannehan voi nopeasti muuttua. Joka tapauksessa on sanottava, ettei ainakaan vielä suurempaa tautirypästä ole havaittu. Mutta tässä on päiviä aikaa, vielä odotellaan hiihtolomien lopullisia vaikutuksia.

Alkuviikon aikana Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu viisi uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on näin 661. Viimeisen kahden viikon aikana on todettu 55 tartuntaa.

Keskussairaalassa on hoidossa tällä hetkellä muutamia koronapotilaita.

Noin kuudesosa rokotettavista saanut rokotteen

Koronarokotuksia on Etelä-Pohjanmaalla annettu noin 20 000.

– Voi arvioida, että Etelä-Pohjanmaan väestöstä on noin kuudesosa on rokotettu, jotka tulevat rokotteen ottamaan ja joille sitä suositellaan. Toisaalta nyt rokotetut ovat iäkkäämmästä päästä, joilla vakavan koronan riski suurempi.

Rekiaro sanoo, että vielä rokotukset eivät hetkeen tule näkymään tartuntaluvuissa.

– Varmaankaan kuukausiin rokotusten vaikutusta ei luvuissa näy. Väestörokotukset tapahtuvat sen verran hitaassa tahdissa. Paljon on kiinni koko maan ja pääkaupungin tautitilanteesta ja miten se meille heijastuu.

Rokote näyttää suojaavan erittäin hyvin vakavalta koronataudilta.

– Silti ollaan vielä kaukana siitä, että rokotusten ansiosta tautiluvut lähtisivät voimakkaaseen laskuun.

Kesälämpö vaikuttaa rokotuksia nopeammin taudin leviämiseen

Kesällä hengitystietautien leviäminen aina vähenee.

Rekiaron mukaan kesän luontaiset tekijät vaikuttanevat enemmän tulevaan kesään kuin rokotteet.

– Viime kesänähän Etelä-Pohjanmaallakin oltiin kuutisen viikkoa ilman yhtään tartuntaa. Olettaisin, että taas kesäaikana tilanne alkaa selkeästi rauhoittumaan.

– Myös rokotuksia saadaan koko ajan lisää. Uskoisin, että kesäkuussa on jo hyvin ripeä rokotustahti.

Viikosta 14 rokotteiden saatavuus pitäisi nousta Suomessa roimasti. Keväällä Etelä-Pohjanmaallakin voidaan saada jo 17 000 annosta viikossa.

Rokote vähentää ennen kaikkea kuolleisuutta. Etelä-Pohjanmaalla tautiin on kuollut tähän mennessä 17 ihmistä.

– Kesän ja rokotusten varaan ei voi kuitenkaan tuudittautua. Suosituksia ja ohjeita pitää yhä noudattaa. Mitä vähemmän väkeä on koolla, sitä vähemmän on tautia: näin yksinkertaista se loppupeleissä on.

Kiitos etäläpohjalaisten kuuliaisuudelle

Etelä-Pohjanmaan hyvästä tautitilanteesta kansallisella tasolla Rekiaro kiittää pitkälti ihmisiä.

– Ohjeita on noudatettu keskimäärin hyvin. Väestön toiminta on ollut vastuullista. Siitähän hyvä tautitilanne kertoo. Ei meillä ole ollut mitään erityistoimenpiteitä täällä. Ihan samoja suosituksia on ollut, mitä kansallisestikin.

Myös varhainen diagnostiikka on Rekiaron mukaan toiminut kiitettävästi. Tautintaketjut on saatu nopeasti selville.

– Vaikka terveydenhuollon rooli on ollut merkittävä, on merkittävintä ollut väestön toiminta.

Meneillään oleva lukitustila näkyy Etelä-Pohjanmaalla lähinnä kokoontumisrajoituksina ja ravintoloiden sulkuna.

– Yrittäjillehän se on raskas toimi, mutta ehkä yksittäisen kansalaisen kannalta vaikutukset ovat lukitustilassa vielä meillä aika vähäisiä. Meillä on toimittu niin hyvin, ettei järeämpiin toimiin ole vielä tarvetta. Riittää, että toimitaan niin kuin tähänkin asti.

– On kuitenkin tärkeä toimia samassa ruodussa muun maan kanssa suositusten osalta. Viestiä, että olemme samassa veneessä kaikki.

Yläkouluja ei Etelä-Pohjanmaalla laitettu etäopetukseen.

– Katsoimme, ettei siihen ole riittäviä perusteita. Totta kai, tilannetta seurataan jatkuvasti. Arvioisin, että noin parissa päivässä saamme yläkoulut etäopetukseen, jos tilanne sitä vaatii. Toivotaan, ettei tarvitse.

Lue täältä lisää Ylen korona-aiheisia uutisia Etelä-Pohjanmaan alueelta.