Turun suurtorin Keskiaikaiset markkinat aiotaan järjestää heinäkuussa.
Markkinoita järjestävä Turun Suurtorin keskiaika -yhdistys kertoo, että kesän tapahtuma järjestetään koronan takia rajatuilla alueilla. Tämä tarkoittaa, että jos kesällä on voimassa vielä koronaan liittyviä kokoontumisrajoituksia, niin alueelle pääsee vain rajoituksien verran ihmisiä kerrallaan.
– Ensiarvoisen tärkeää on työntekijöiden, markkinayleisön, esiintyjien sekä myyjien ja muiden yhteistyökumppaneiden turvallisuus, jota perinteisellä markkina-alueellamme olisi hyvin vaikea taata. Järjestämällä tapahtuman pienemmille, rajatuille joukoille Turun Suurtorin keskiaika ry haluaa turvata kaikkien tapahtumaan osallistuvien turvallisuuden ja terveyden, linjaa yhdistys tiedotteessaan.
Lisäksi Keskiaikaisille markkinoille voi osallistua vain ennakkovarauksella, eikä alueella ole torimyyntiä koronatilanteen takia. Torimyynti aiotaan järjestää virtuaalisesti verkossa viime vuoden tapaan. Markkinoilla tulee kuitenkin olemaan jonkinlaista ohjelmaa.
– Uskomme kuitenkin yhdessä tekemisen ja kokemisen voimaan ja näin ollen haluamme järjestää myös fyysisesti läsnä olevaa keskiaikaista ohjelmaa, kuitenkin virustilanteen ja rajoitusten sallimissa puitteissa, kerrotaan tiedotteessa.
Viime kesänä markkinat peruttiin kokonaan koronaepidemian takia.
Lue lisää:
Turun Keskiaikaisten markkinoiden toritapahtuma siirtyy ensi vuoteen