Turkulaiset ovat saapuneet varatuille rokotusajoille hyvin.
Turku otti käyttöönsä viime viikolla robotin, joka lähettää rokotusajat tekstiviestitse 78-vuotiaille. Viimeiset tekstiviestit lähetettiin tiistaina.
Lähiviikkoina nähdään, kuinka moni kuntalainen jättää hyödyntämättä tekstiviestillä lähetyn ajan.
– Muutamia ihmisiä päivittäin jättää tulematta rokotukseen. Ei siis puhuta mistään suuresta määrästä. Rokotteita otetaan päivittäin käyttöön sen mukaan, kun rokotettavia saapuu. Rokotteita ei siis sinällään jää käyttämättä, sanoo Turun tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi.
Peltoniemen mukaan tavoitteena on, että kaikki varatut ajat käytettäisiin.
– Tietysti aina voi käydä niin, että rokotukseen tulossa oleva sairastuu samana aamuna, eikä pääse paikalle. Toistaiseksi tämä ei ole ollut mikään ongelma, kyse on yksittäistapauksista, sanoo Peltoniemi.
Ensimmäisen rokotusannoksen on Turussa saanut 21 158 turkulaista eli 12,5 prosenttia kaupunkilaisista. Kaksi rokotusannosta on saanut 3 404 turkulaista.
Turussa todettiin viikolla yhdeksän 324 koronavirustartuntaa. Ilmaantuvuusluku on noussut tasaisesti viime viikkojen aikana. Luku on nyt 285 sataatuhatta asukasta kohden, kertoo Turun kaupunki tiedotteessaan.
Yleisimmin tartunnat leviävät tällä hetkellä perhe- ja lähipiirissä sekä työpaikoilla. Myös tuntemattomien tartuntalähteiden osuus on edelleen kasvanut. Turussa karanteenissa on noin 1 200 henkilöä.
Ylioppilaskirjoitukset järjestetään terveysturvallisesti
Ylioppilaskirjoitukset alkavat tiistaina 16. maaliskuuta äidinkielen lukutaidon kokeella ja suomi tai ruotsi toisena kielenä -kokeella. Kaikki ylioppilaskokeet järjestetään noin kolmen viikon aikana, ja osa kokeista on peräkkäisinä päivinä.
Karanteenissa olevilla oireettomilla kokelailla on mahdollisuus osallistua kirjoituksiin THL:n ja YTL:n linjauksien mukaisesti. Lopullisen päätöksen osallistumisesta tekee lukion rehtori yhdessä tartuntatautiviranomaisen kanssa.
Sairastuneet eivät voi osallistua kokeeseen, vaan heidän tulee hakea koekertansa mitätöintiä.
Koronarokotukset käynnissä useissa ikäryhmissä
Rokotuksia annetaan edelleen yli 80-vuotiaille turkulaisille. Tämän lisäksi rokotukset ovat käynnissä 79-vuotiaiden ja 78-vuotiaiden osalta. 79-vuotiaat voivat varata itse rokotusajan joko koronarokotuspuhelimesta tai sähköisen ajanvarauspalvelun kautta.
78-vuotiaat saavat tekstiviestillä kutsun koronarokotukselle. Tekstiviestit lähettää Leila-robotti. Tekstiviestien lähettäminen aloitettiin viime viikolla ja viimeiset rokotusajat on saatu lähetettyä eilen. Tekstiviestillä kutsuttujen rokotukset ovat alkaneet Messukeskuksessa tällä viikolla.
– Ne 78-vuotiaat, joilla on potilastietojärjestelmässämme vain lankanumero, kontaktoidaan puhelimitse. Tavoitteena on, että 77-vuotiaiden turkulaisten tekstiviestikutsujen lähettäminen aloitetaan viikon sisään, sanoo Peltoniemi.
Jos tarjottu rokotusaika on sopiva, kuntalaisen tarvitsee vain saapua Turun Messukeskukseen tekstiviestissä ilmoitettuna ajankohtana. Jos tekstiviestillä tarjottu aika ei sovi, se pitää perua joko eTerveyspalveluiden kautta 23 tuntia ennen rokotusaikaa tai soittamalla Turun koronarokotuspuhelimeen.
Kaikki ajankohtaiset tiedot rokotuksiin sekä ajanvaraukseen liittyen löytyvät osoitteesta turku.fi/koronarokotus.