Lapin sairaanhoitopiirissä on tullut ilmi kuusi uutta koronatartuntaa. Kaikki tartunnat ovat Kittilässä. Niistä viisi on ravintola- ja majoitusalan työntekijöillä ja yksi ulkopaikkakuntalaisella matkailijalla.
Tartunnan saaneet työntekijät työskentelevät eri yrityksissä.
Infektioylilääkäri Markku Broas pitää sinänsä odotettuna, että hiihtolomasesongin seuraukset näkyvät ensimmäisenä matkailu- ja ravintola-alan työntekijöiden tartuntoina.
Broas pitää tärkeänä, että Levillä työskentelevät hakeutuvat testiin matalalla kynnyksellä. Hän toteaa, että laajat joukkotestaukset yrityksissä voisivat olla järkeviä.
Vuosi sitten sama tilanne
Kittilän johtava lääkäri Heidi Tanninen kertoo, että kunnassa valmistellaankin nyt kohdennettuja joukkotestauksia joissain Levin ravintolayrityksissä. Testit tehdään loppuviikon aikana.
Työntekijöiden tartunnat eivät yllättäneet Tannistakaan.
– Tilanne on ihan samanlainen kuin vuosi sitten hiihtolomien jälkeen, hän toteaa.
Aikaisintaan viikon kuluttua tiedetään, onko kyse virusmuunnoksesta. Kittilässä on aiemmin tullut ilmi virusmuunnostapauksia.
Tartunnalle on voinut altistua seuraavissa paikoissa Levillä: Zero Point 4.3. klo 13.40–15, Subway 4.3. klo 10–20.30 ja 5.3. klo 10–13.30, Cafe & Bar Kota 5.3. klo 18.30–20 ja Bar Alakerta 5.3. klo 20–22.