Modernan valmistaman koronarokotteen saatavuusongelmat ovat hidastaneet rokottamista Uudenmaan reuna-alueilla.

Esimerkiksi Keusoten eli Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän alueella rokotetaan vielä 80-vuotiaita ja heitä vanhempia, kun taas Helsingissä vuorossa ovat pian jo 70–75 -vuotiaat.

Edes 70–79 -vuotiaiden koronarokotukset eivät ole Keusoten alueella vielä käynnistyneet, ja kuntayhtymä kertoo verkkosivuillansa saavansa tähän ikäryhmään kuuluvilta useita yhteydenottoja.

Keusoten johtaja Pirjo Laitinen-Parkkonen kertoo sähköpostitse, että HUS Apteekki toimittaa ikäihmisten rokotuksiin Modernan ja Pfizerin rokotteita. Uudenmaan reuna-alueiden ikäihmisten rokotukset on suunniteltu toteutettavaksi Modernan rokotteella, koska sen logistiset vaatimukset eivät ole yhtä vaativia kuin Pfizerin rokotteella.

– Moderna-rokotteen saatavuus ja saatavuuden ennakoitavuus on ollut selkeästi huonompaa kuin Pfizerin, jolla esimerkiksi Helsinki tietojemme mukaan pääsääntöisesti rokottaa ikäihmiset, kertoo Laitinen-Parkkonen.

Hänen mukaansa HUS Apteekki on pyrkinyt toimittamaan Modernan sijaan myös Keusoteen Pfizerin rokotetta, mutta sitä ei ole tähän mennessä ollut riittävästi.

– Keusote on valinnut rokottavansa ikäryhmät järjestyksessä eikä ole avannut uusia ikäryhmien rokotuksia, jotta vanhempien ryhmien rokotusten toteutumista ensin ei vaaranneta rokotteiden vähäisen määrän vuoksi, sanoo Laitinen-Parkkonen.

Laitinen-Parkkosen mukaan Keusoten alueella lähes kaikki yli 85-vuotiaat ovat saaneet vähintään yhden rokoteannoksen.

HUS Apteekki: Rokotteiden jako ollut mahdollisimman yhdenvertaista

HUS Apteekin toimialajohtaja Kerstin Carlssonin mukaan Uudenmaan alueella rokotteiden jako tehdään valtioneuvoston asetuksen ja kansallisen rokotusasiantuntijatyöryhmän ohjeita noudattaen. Rokoteannosten toimitussuunnitelmat tehdään yhteistyössä Uudenmaan kuntien kanssa.

Modernan rokotteita tuli ensimmäistä kertaa HUS-alueelle viikolla 5. Silloin sovittiin, että Uudenmaan reuna-alueille, joissa välimatkat ovat pidemmät ja väestöä vähemmän, otetaan käyttöön Modernan rokote Pfizerin rokotteen sijaan sen helpomman säilyvyyden ja käyttökuntoon saaton takia.

Lääkitysturvallisuuden näkökulmasta on tärkeää, että käytössä on vain yksi mRNA-rokote kerrallaan mahdollisen sekaantumisvaaran vuoksi, kertoo Carlsson.

Hän myöntää, että Modernan toimitusmäärät ovat osoittautuneet odotettua pienemmiksi ja toimituksiin on liittynyt epävarmuutta, mikä on heijastunut kuntien mahdollisuuteen suunnitella rokotustoimintaa pidemmällä aikajänteellä.

– Moderna-rokotetta tuli pieniä määriä viikolla 5 ja 6, sitten viikon myöhässä viikolla 8 ja seuraava lähetys tulee viikolla 12. Ymmärrän, että kun toimitus on näin epävakaata, rokotuskattavuudessa ilmenee nopeastikin muutoksia, kun toisaalla pystytään jatkamaan Pfizerilla rokottamista. Toiset ovat jääneet ikään kuin odottamaan Modernan rokotteita.

Hän kertoo, että tästä syystä Keski-, Länsi- ja Itä-Uusimaa eivät ole voineet jakaa rokotusaikoja samalla lailla kuin Pfizerin rokotetta käyttävä metropolialue.

– Pfizeria käyttävät ovat voineet jakaa rokotusaikoja viikolle 13 asti, mikä ei ole ollut mahdollista reunakunnissa, sillä Modernan rokotteelle ei ole samanlaista näkyvyyttä.

Carlsson kertoo, että vajetta on tarkoitus paikata lisäämällä Pfizerin rokotteita reunakunnissa erityisesti viikoilla 14 ja 15.

– Aiemmin tätä ei voida tehdä, sillä olemassa olevat ja viikolle 13 ennakoidut Pfizerin rokotteet on jo varattu rokotusajan varanneille henkilöille. Nämä ajat eivät ole logistisesti helposti muutettavissa.

HUS Apteekin tavoitteena on, että viikon 15 perjantaihin mennessä kaikki HUS-alueen yli 70-vuotiaat olisivat saaneet yhden rokoteannoksen. Carlsson kertoo, että myös Modernan rokotemäärät siihen asti ovat varmistuneet keskiviikkona, joten kunnilla on nyt tiedossa, kuinka rokottamisessa voidaan edetä.

– Ymmärrän, että se herättää kuntalaisissa tunteita, jos he vertaavat esimerkiksi rokotusaikojen tarjontaa omassa kunnassaan muihin kuntiin ja kokevat jäävänsä jälkeen.

Carlsson sanoo, että hänen mielestään rokoteniukkuudessa ja jatkuvasti muuttuvissa tilanteissa HUS Apteekki on onnistunut rokotteiden tasapuolisessa jaossa kuitenkin kohtuullisen hyvin.

– Se on ollut niin yhdenvertaista kuin tässä tilanteessa on voinut olla, nopeasti muuttuvat tilanteet huomioon ottaen.

Keusote: Huolta asukkaiden eriarvoisesta asemasta

Keusoten terveyspalveluiden ja sairaanhoidon vs. palvelujohtaja Susanna Pitkänen kertoo, että Keusote käy keskustelua rokotteiden jakoperusteista HUS Apteekin kanssa viikoittain. Näin kertoo myös HUS Apteekki.

Pitkäsen mukaan HUS Apteekki on saanut Keusote-kunnista eri tahojen yhteydenottoja ja selvityspyyntöjä koskien Uudenmaan alueen eriarvoista rokotejakaumaa. HUS Apteekki kertoo vastanneensa Keusotelle keskiviikkona 10. maaliskuuta.

Pitkänen kertoo, että Keusoten ikäihmisten rokotekattavuuden jääminen jälkeen pääkaupunkiseudusta aiheuttaa alueen asukkaissa huolta.

– Olemme kuulleet palautetta ja ihmetystä siitä, että minkä takia ei olla samassa asemassa rokotusten kanssa kuin muualla. Ymmärrän hyvin heidän huolensa siitä, että jäädäänkö täällä jälkeen kokonaisrokotekattavuudessa tai saatavuudessa, Pitkänen sanoo.

Pitkänen kertoo, että Uudenmaan koronakoordinaatioryhmässä on käsitelty rokotteiden epätasaista jakautumista Uudellamaalla 9. maaliskuuta.

– HUS Apteekki on luvannut, että Keusoten rokotustoimitukset toteutetaan niin, että viikkoon 15 mennessä rokotuskattavuus yli 80-vuotiaiden ikäryhmässä on samalla tasolla muun pääkaupunkiseudun kanssa kanssa.

Hänen mukaansa Keusoten alueella alle 70-vuotiaiden riskiryhmäläisten rokotuskattavuus on puolestaan rinnastettavissa koko Uudenmaan rokotuskattavuuteen.

– Heitä rokotetaan Astra Zenecan rokotteella, jonka saatavuus on ollut varmempaa.

Pitkänen muistuttaa, että rokotustilanne elää koko ajan.

– Uskon siihen, että luvut tulevat tasoittumaan muutamien viikkojen sisällä.

Lue seuraavaksi:

Helsingissä alkavat 70–74-vuotiaiden koronarokotukset – rokotetta myös riskiryhmiin kuuluville alle 55-vuotiaille

Koronarokotteiden tuotanto-ongelmat piinaavat edelleen Eurooppaa – Tšekki ja Unkari paikkaavat rokotepulaa venäläisellä Sputnik-rokotteella

Koronarokotteiden jämäannoksia on jaettu jonon ohi tutuille – Vantaan apulaiskaupunginjohtaja: "Jos back up -lista loppuu, se pistetään johonkuhun"