Vajaa kymmenesosa suomalaisista on tähän mennessä saanut koronarokotuksen. Ensimmäisen rokoteannoksen saaneita on noin 491 000.
THL:n erityisasiantuntija Mia Kontion mukaan yli 80-vuotiaista kaksi kolmasosaa on tässä vaiheessa saanut ensimmäisen rokoteannoksen. 75–79-vuotiaista yhden rokotuksen saaneita on puolestaan viidesosa. Samaan aikaan kaikkialla Suomessa on alettu rokottaa niitä alle 70-vuotiaita, jotka ovat taustasairautensa vuoksi erittäin alttiita sairastumaan vakavasti koronatartunnan vuoksi.
– Kyllä tässä hyvällä vauhdilla siinä mielessä mennään, että on saatu suojattua jo näin paljon kaikista haavoittuvimpia ryhmiä, joilla on suurin todennäköisyys saada vakava tauti ja kuolla, Mia Kontio sanoo.
Terveydenhuollon sote-henkilökunnan rokotukset minimoitiin helmikuussa, mutta rokotetilanteen parantuessa niitä ollaan jälleen jatkamassa. Rokotuksia annetaan myös omaishoitajille.
Koronatartuntojen määrä on viime viikkoina Suomessa noussut jyrkästi, mutta kuolemia rokotukset näyttävät jo THL:n mukaan vähentävän.
Rokotusvuoroon pääsee eri kunnissa eri aikaan
Rokotettavat ryhmät etenevät kunnissa eri tahtiin, mikä on hämmentänyt monia rokotusvuoronsa odottajia.
Esimerkiksi Helsingissä ajanvaraus aukesi tällä viikolla kaikkein iäkkäimpien lisäksi jo 70-74-vuotiaille. Naapurikaupungissa Vantaalla ajan voivat tällä hetkellä varata tänä vuonna 75 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat.
Myös taustasairauden vuoksi riskiryhmään kuuluvien alle 70-vuotiaiden osalta rokotukset kulkevat eri kunnissa eri rytmissä. Heidän rokottamisessaan kunnilla on jonkin verran päätösvaltaa, ja osassa rokotetta tarjotaan jo nuorillekin riskiryhmäläisille.
– Kunnat voivat katsoa saapuvien rokoteannosten määrän mukaan, onko järkevää rokottaa vanhimmasta nuorimpaan ikäryhmään vai onko esimerkiksi sellaisia pieniä ryhmiä, joita kannattaa rokottaa ensin ja edetä sitten ikäjärjestyksessä, Mia Kontio sanoo.
Sairaudet on listattu THL:n nettisivuilla. Parhaillaan rokotetaan ensimmäiseen riskiryhmään kuuluvia henkilöitä, joilla on erittäin voimakkaasti vakavalle sairastumiselle altistavia sairauksia. Tähän ryhmään kuuluvat THL:n mukaan esimerkiksi ne, joille on tehty elinsiirto, joilla on voimakkaasti immuunijärjestelmää heikentävä syöpä tai lääkehoitoa vaativa tyypin 2 diabetes.
Rokotteita ei jaeta alueille pelkän asukasluvun perusteella
Rokotuksen saaneiden osuus vaihtelee paljon myös alueittain.
Rokotteita ei kuitenkaan jaeta alueille pelkästään väestömäärän perusteella, vaan siihen ovat vaikuttaneet esimerkiksi väestön ikä ja ensilinjassa työskentelevän terveydenhuollon henkilöstön määrä. Samoin esimerkiksi se, että rokotteita pystytään jakamaan alueille vain täysinä laatikoina.
– Esimerkiksi Ahvenanmaalla on niin vähän ihmisiä, että sinne kun laittaa yhden kokonaisen laatikon, rokotuskattavuus heilahtaa kovin korkeaksi. Sitten seuraavalla viikolla he eivät välttämättä saa rokotteita ollenkaan, Mia Kontio THL:stä kuvailee.
Ahvenanmaalla ensimmäisen rokoteannoksen on saanut vajaat 14 prosenttia asukkaista ja Lapin sairaanhoitopiirissäkin lähes yhtä suuri osuus. Lapin yksittäisissä kunnissa jo neljäsosa asukkaista on saanut rokotuksen. Erot tulevat tasaantumaan myöhemmin.
Toisessa ääripäässä on sen sijaan väestöltään suurin alue, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, jota koronavirus on koetellut kaikkein pahiten. HUS-alueella vajaat 8 prosenttia väestöstä on saanut yhden rokoteannoksen.
Kaikkein pienin rokotettujen osuus on tällä hetkellä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä. Siellä esimerkiksi Oulussa rokotettujen osuus on runsaat 6 prosenttia.
Oulussa rokotettujen pieneen osuuteen kaikista asukkaista vaikuttaa ennen kaikkea väestön nuori ikä. Kun Oulussa katsotaan iäkkäiden rokotuksia, yli 70-vuotiaista on Oulun kaupungin terveysjohtajan Jorma Mäkitalon mukaan rokotettu melkein neljäsosa.
Asiantuntijat pohtivat Astra Zenecan rokotteen ikärajausta uudestaan
Suomalaisasiantuntijat pohtivat parhaillaan Astra Zenecan rokotteen ikärajausta.
Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän KRARin on tarkoitus päättää tänään, suositteleeko se Astra Zenecan rokotetta jatkossa myös iäkkäille niin kuin osa muista EU-maista on hiljattain tehnyt. Tähän mennessä Astra Zenecaa on Suomessa käytetty alle 70-vuotiaiden rokotuksiin, sillä vanhimpien ikäryhmien osalta tutkimustietoa on aiemmin ollut vain vähän.
– Isosta-Britanniasta on tullut hyviä tuloksia sen käytöstä iäkkäillä. Sen vuoksi ikärajakysymystä harkitaan uudestaan, KRARin puheenjohtaja Ville Peltola sanoo.
THL kertoo mahdollisesta muutoksesta lähipäivinä.
Euroopan lääkeviraston EMAn on puolestaan määrä päättää torstaina, hyväksyykö se Johnson & Johnsonin rokotteen käytön. Sen jälkeen asia etenee EU-komissiolle, joka päättää, antaako se rokotteelle myyntiluvan EU:ssa.
Viime päivinä Suomessa on puhuttu myös esimerkiksi siitä, voitaisiinko Suomessa käyttää venäläistä Sputnik-rokotetta.
Lue lisää: Toisiko Sputnik avun Suomen epidemiatilanteeseen? Rokoteasiantuntija Mika Rämet Venäjän tarjouksesta: Sputnikista ei välttämättä olisi apua tarpeeksi nopeasti
THL:n tämän hetken arvio: Yli 70-vuotiaat rokotettu huhtikuun puoliväliin mennessä
Rokotteiden saatavuudessa on paljon epävarmuutta, ja siksi rokotusten etenemisen aikataulu elää.
THL:n Mia Kontio arvioi tämän hetken tietojen valossa, että yli 70-vuotiaat saadaan rokotettua ainakin ensimmäisellä annoksella huhtikuun puoliväliin mennessä.
Pfizerin ja Biontechin rokotteen Suomeen saatavat määrät ovat kasvaneet ja niitä on todennäköisesti tulossa huhtikuun alusta lähtien selvästi nykyistä enemmän. Tällä hetkellä Pfizerin ja Biontechin rokotetta tulee noin 60 000 annosta viikossa, ja huhtikuun alusta lähtien sitä on luvassa 160 000 annosta viikoittain.
– Tämä on todella tärkeätä, koska se vauhdittaa yli 70-vuotiaiden rokotuksia hyvinkin huomattavasti, Mia Kontio sanoo.
Astra Zenecan rokotetta puolestaan tuli viime viikolla vajaat 60 000 annosta ja tällä viikolla sitä ollaan saamassa 26 000 annosta. Astra Zenecan toimituserien suuruus on heittelehtinyt paljon.
– Astra Zeneca muutti viime viikollakin tulevan rokote-erän suuruutta päivää ennen kuin sen piti olla Suomessa perillä.
Kolmannen tällä hetkellä Suomessa käytössä olevan rokotteen, Modernan rokotteen erät ovat alusta lähtien olleet pieniä.
Johnson & Johnsonin rokote puolestaan helpottaisi Suomen rokotustilannetta loppukeväästä alkaen. Yhtiö on kertonut voivansa toimittaa rokotetta aikaisintaan huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa. Siinä vaiheessa rokotusvuoroon ovat pian tulossa perusterveet työikäiset. Siksi Johnson & Johnson -rokotteesta näyttäisi Suomessa tulevan erityisesti työikäisten rokote.
THL:n tämän hetken arvion mukaan perusterveiden työikäisten rokotukset saadaan alkuun viimeistään kesäkuussa.
Lue lisää:
Uusimmat tiedot koronaviruksesta