Kun tieto rokoteannosten saapumisesta kaupunkiin tulee, terveydenhoitaja Tanja Jussila ryhtyy toimeen. Jussila on tällä hetkellä kiinnitetty koronarokotusten järjestelytyöhön Hämeenlinnassa.
– Lähdemme heti laskemaan, montako annosta rokotemäärästä saadaan ja montako asiakasaikaa se tarkoittaa, sanoo Jussila.
Suomessa lähes puoli miljoonaa ihmistä on saanut nyt koronarokotteen ensimmäisen annoksen. Rokotusten eteneminen puhuttaa paljon, ja kansalaisten antama palaute rokotusten sujuvuudesta on toisinaan hyvinkin kipakkaa. Rokotuksia hoitavat terveydenhuollon ammattilaiset saavat kuulla uhkailua. Yhteydenottojen kieli on toisinaan painokelvotonta.
Rokotusruljanssia hoitavat ihmiset ovat samoja, jotka jäljittävät koronaa. Kovan paineen alla työskentelevät ammattilaiset ymmärtävät kansalaisten huolen, vaikka asiatonta palautetta ei mielellään kuulisikaan.
– Ymmärrän kyllä hädän oman tai läheisen rokotteen saaamisesta, mutta rokotteita ei pantata. Jokainen rokoteannos laitetaan hämeenlinnalaisten kuntalaisten olkavarren lihakseen, sanoo palvelupäällikkö Heli Haapala.
Kaikki riippuu siitä, paljonko rokotteita saadaan
Sekä Tanja Jussila että palvelupäällikkö Haapala ovat konkareita rokotusjärjestelyjen suunnittelussa. Mutta meneillään oleva koronarokottaminen vaatii täysin erilaiset järjestelyt kuin aikaisemmat rokotukset.
Haapalan mukaan iso massarokotustapahtuma vaatii paljon eri toimijoiden yhteistyötä sekä suunnitteluvaiheeseen että rokotusten toteuttamiseeen.
Jo itse rokote vaatii tarkkaa säilytystä oikeassa lämpötilassa. Pienikin lämpötilan muutos jääkaapissa aiheuttaa lisää työtä. Rokottajat ovat jatkuvassa yhteydessä lääkevalmistajaan, että rokottaminen sujuisi toivotulla tavalla.
Esimerkiksi influenssarokotuksissa kaupunkiin tilataan etukäteen rokotteita asukasluvun mukaan. Koronarokotusten yhteydessä on toisin. Nyt terveydenhuollolle tulee valtiolta tieto, paljonko rokotteita alueelle on kulloinkin tulossa. Määrä vaihtelee koko ajan. Ajanvarauksia on ollut pakko muuttaa usein.
– Jos tänään luvataan, että me saamme seitsemänsataa rokotetta, voi huomenaamulla tulla tieto, että saammekin vain neljäsataa. Se tarkoittaa, että jo valmiiksi tehdyt kolmesataa ajanvarausta täytyy muuttaa, selittää Jussila.
Rokotukset etenevät nopeammin kuin tauti leviää
Heli Haapala valaa luottamusta rokotuksen odottamisessa: tällä hetkellä rokotukset etenevät rivakammin kuin tauti leviää. Verkatehdas on osoittautunut hyväksi paikaksi järjestää massarokotukset Hämeenlinnassa.
– Olemme onnellisia, että olemme saaneet rokotukset näin hyvin onnistumaan. Huhtikuun alusta on luvattu valtakuntaan tosi paljon roketteita ja se lupaa ihan hyvää, sanoo Haapala.
Voit keskustella aiheesta keskiviikkoiltaan kello 23:een saakka.