Palvelualojen työnantajien suhdannekyselyn mukaan kolmasosa palveluyrityksistä toipuu koronakriisistä aikaisintaan ensi vuonna.
Viidennekseen yrityksistä koronakriisi ei ole vaikuttanut lainkaan, ja kahdeksassa prosentissa korona on jopa vauhdittanut liiketoimintaa. Reilu kymmenesosa pelkää, ettei liiketoiminta palaa koskaan koronaa edeltävälle tasolle.
– Palvelualoilla näkymät ovat kaksijakoiset ja erot suuria, toteaa Paltan pääekonomisti Martti Pykäri.
Näin myös työllisyyskehitys on eritahtista.
Liikenteen ja logistiikan alalta katoaa tänä vuonna Paltan ennusteen mukaan jopa 9 000 työpaikkaa pääasiassa henkilöliikenteestä, edellisvuoden 9 000 työpaikan lisäksi. Myöskään viihteessä, virkistyksessä ja henkilökohtaisissa palveluissa ei ennusteen mukaan päästä tämän vuoden puolella kasvuun.
Sen sijaan informaatio- ja viestintäpalveluiden sekä yritys- ja asiantuntijapalveluiden työllisyyden kasvu jatkuu. Esimerkiksi yritys- ja asiantuntijapalveluissa työllisten määrän ennustetaan kasvavan tänä vuonna kymmenellä tuhannella ja ensi vuonna yhdeksällä tuhannella. Monet asiantuntijapalvelut ovat pystyneet toimimaan pandemiassa lähes normaalisti, Palta arvioi.
Aiempien vuosien kasvutahtiin vielä matkaa
– Kokonaisuudessaan työllisten määrä kasvaa ennusteen mukaan tänä vuonna viidellä tuhannella Paltan edustamilla palvelualoilla. Koronakriisiä edeltäneinä neljänä vuotena alojen työllisyys kasvoi kuitenkin keskimäärin lähes 20 000:lla vuodessa, mikä vastaa valtaosaa koko työllisyyden kasvusta. Tähän tahtiin on vielä matkaa, mutta jatkossakin uudet työpaikat syntyvät nimenomaan palveluihin, Paltan Pykäri katsoo.
Suhdannekatsauksen julkistuksessa puhuneet Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto ja järjestön uusi työmarkkinajohtaja Minna Ääri korostivat yritysten toimintaedellytyksiä niin koronapandemiaan liittyvän säätelyn kuin työehtojenkin näkökulmasta.
Aarto muistutti, että erityisen haitallista yritysten kannalta on rajoitusten edestakainen kiristyminen ja höllentyminen.
– Valitettavasti voidaan todeta, että ollaan tällaisessa haitariliikkeessä, Aarto sanoi.
Muututaan kun on pakko
Toisaalta, pandemian oloissa muun muassa digitaalisiin palveluihin siirtyminen on yrityksissä vauhdittunut. Henkilöstö on ollut pakotettu oppimaan uutta, kun ei ole ollut muuta vaihtoehtoa.
– Korona on ollut hyvä muusa pakottamaan muutokseen, työmarkkinajohtaja Ääri totesi.
Kreikkalaisesta jumaltarustosta peräisin olevalla sanalla "muusa" tarkoitetaan runotarta tai yleisemmin innoittajaa.
Ääri otti esityksessään kantaa myös parhaillaan käsittelyssä olevaan perhevapaauudistukseen.
– Siellä olisi ollut mahdollista ottaa 10 000 työpaikkaa. Tällä ehdotuksella se ei ole toteutumassa. Toivon, että äidit ja yritykset kääntävät sen niin, että houkutellaan äidit töihin varhaisessa vaiheessa. Koska se on yritysten etu, niiden äitien etu, se on heidän urien etu, Ääri painotti.
Paltan suhdannekatsauksen luvut ja laskelmat perustuvat helmikuun lopun tilanteeseen.