Etelä-Suomen aluehallintovirasto on antanut määräyksen tilojen sulkemisesta Riihimäen, Hausjärven ja Lopen kuntien alueilla. Tartuntatautilain pykälän 58 g mukainen päätös on voimassa 9.-22.3.2021. Päätös se ulottuu niin julkisen kuin yksityisen sektorin tiloihin.

Päätös tilojen sulkemisesta koskee seuraavia tiloja:

Aluehallintoviraston päätös velvoittaa toimijoita sulkemaan tilansa. Sisätiloja on kuitenkin mahdollista käyttää, jos niissä on samanaikaisesti enintään kymmenen asiakasta tai osallistujaa. Ulkotiloissa vastaava asiakasmääräraja on viisikymmentä.

Jos toimija ei rajaa tilojen käyttöä korkeintaan edellä mainittuihin henkilömääriin, tilat on suljettava.

Nuorimpien lasten harrastustoiminta sallitaan

Tilojen käytössä on aina huomioitava tartuntatautilain mukaiset uudet velvoitteet terveysturvallisista järjestelyistä ja asiakkaiden ohjeistamisesta. Jos terveysturvallisuudesta ei ole mahdollista huolehtia, tilaa ei voi käyttää.

Lisäksi muuten suljettavaksi määrättyjä tiloja voidaan käyttää vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan. Päätös tilojen sulkemisesta ei koske ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.

Päätöksen perusteena on taudin ilmaantuvuuden kasvu, epäselvät tartuntaketjut, Riihimäen alueella todettu koronaviruksen brittimuunnos, jäljityksen merkittävä kuormittuminen, erikoissairaanhoidon tarpeen kasvu ja uhka hoitokapasiteetin riittävyyden vaarantumisesta.

Riihimäki, Loppi ja Hausjärvi ovat yhteistä työssäkäyntialuetta, joten päätöksen on perusteltua ulottua näiden kuntien alueille, kerrotaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston tiedotteessa.